Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Elokuvateatteri on meistä kiinni

Niin yksinkertaista se on. Jos haluaa nauttia korkean luokan elokuvista Sastamalassa, on pakko nauttia korkean luokan elokuvista Sastamalassa. Eli on siis noustava sohvalta ja mentävä elokuviin – Sastamalassa. Siihen tarjoutuu nyt erinomainen tilaisuus, kun Bio Sastamalassa käynnistyy tänä syksynä L-Kino-niminen sarja, jossa nähdään muun muassa kolmen Oscar-palkinnon veroinen Moonlight . Eikä ole mikään itsestäänselvyys, että sen luokan elokuvia nähdään täälläkin päin Suomea. Tarkemmin sanottuna voisi todeta, että jos ylipäätään haluaa nauttia elokuvista Sastamalassa, on pakko nauttia elokuvista Sastamalassa. Jos elokuvissa ei käydä, elokuvateatterille ei ole tarvetta. Se taas olisi katastrofaalinen kolaus Sastamalan kulttuuritarjonnalle, minkä vuoksi tuntuu hienolta kuulla, että elokuvateatterillamme menee hyvin – ja että se tulee tarjoamaan laadukasta ohjelmaa. Maailmassa, jossa Finnkinon kaltainen jätti monopolisoi elokuvamarkkinoiden tarjontaa, on virkistävää pysyä myös altavastaajien puolella. Esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella on upeita pienemmän yleisön elokuvateattereita, joissa nähdään valtavirran ulkopuolisia teoksia. Niissä on oma, usein unenomainen tunnelmansa, joka viehättää kaltaistani elokuvien ystävää syvästi. Esimerkiksi Helsingin Orion-elokuvateatteri tai Tampereen Niagara ovat kuin varjeltuja salaisuuksia Finnkinon hallitsemassa elokuvamarkkinassa, ja on sääli, että ne ovat jääneet vain pienen yleisön tietoon ja suosioon. Niitä on siis ilo tukea jo muutenkin, mutta myös siksi, että ne näyttävät sellaisia elokuvia, joita Finnkino ei näytä. Sama mukavalla tavalla unenomainen ja toisaalta myös nostalginen tunnelma viehättää myös Bio Sastamalassa, joka taitaa olla ensimmäinen elokuvateatteri, jossa minä olen koskaan käynyt. Sen sali ei välttämättä ole maailman nykyaikaisin eikä siellä voi – täysin ymmärrettävästä syystä – nähdä pienen piirin kulttielokuvia, mutta elokuvateatterina se kuitenkin ajaa asiansa täydellisesti. Ainakin minulle on tärkeää, että Sastamalassa on elokuvateatteri, ja siksi minä aion tukea sitä myös jatkossa. Ensi kerralla, kun suunnittelet meneväsi Plevnaan tai muualle elokuviin, kannattaa siis tarkistaa, pyörisikö sama elokuva myös Sastamalassa. Jos ei pyöri, niin sehän on vain parempi tilanne. Silloin voit nimittäin toivoa sitä Sastamalaan. "Ainakin minulle on…tärkeää, että Sastamalassa on elokuvateatteri."