Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Liikenneraivolla ei etene yhtään nopeammin

Sain todistaa pitkästä aikaa oikein kunnon liikenneraivoa ajaessani Tampereelta Sastamalaan. Tampereen keskustassa autoilu on jo itsessään tuskaisa koettelemus, varsinkin ruuhka-aikaan. Katutöiden lista on pitkä. Kun hurautan auton ulos hallista Kalevassa, ajan käytännössä suoraan työmaalle. Ei auta kuin ottaa rauhallisesti, jos meinaa olla kolaroimatta. Matka Tampereelta Vammalan keskustaan on sinänsä mukava. Suoraa tietä 45 minuuttia. Peltoja ja vähän ohituskaistaa. Viikonloppuna tienreunassa toikkaroi kaksi peuraa, joten eläimiäkin piisaa. Mouhijärveläisen taksiyrittäjän Minna Pärssisen mielestä liikennekulttuuri on Vammalassa parantunut aiemmasta. Meininki oli ennen kuin villissä lännessä. Nykyään suojateitä kunnioitetaan siinä määrin, ettei jalankulkijan tarvitse pelätä liiskaantumista astuessaan tien yli. Vaaranpaikkoja on kuitenkin edelleen. Ammattiautoilijan näkökulmasta näitä ovat esimerkiksi Puistokadun ja Itsenäisyydentien suojatiet. Vikaa on myös jalankulkijoissa ja pyöräilijöissä. Osa pyöräilijöistä suhauttaa suvereenisti tien yli sivuilleen katsomatta. Puskan takaa tielle hyökännyt senioriskootteri pelästytti minut Vammalan keskustassa, kun lähdin illalla töistä kotiin. Pärssinen kertoi häntä haastatellessani, että Helsingissä on mukava ajaa autolla, koska liikenne on sujuvampaa kuin Pirkanmaalla. Kun Helsingissä laittaa vilkun päälle, pääset vaihtamaan kaistaa. Kun laitat täällä vilkun päälle, muut autoilijat pitävät huolen, että et varmasti pääse ujuttamaan itseäsi mihinkään väliin. Maanantaiaamuna kävi juuri näin. Laitoin vilkun ja siirryin ohituskaistalle, jotta pääsen rekasta ohi. Takana oleva auto oli kaistalla ennen minua eikä hän tykännyt, kun tulin eteen. Kuski väläytteli vimmastuneena valoja, kaahasi ohi ja jarrutti voimakkaasti. Tämän jälkeen hän alkoi ajaa kuuttakymppiä, vaikka alueella oli kahdeksankympin nopeusrajoitus. Ajattelin, että mikäs tässä. Ajetaan vaan. Hetken päästä takanani oleva autoilija kyllästyi leikkimiseen ja lähti ohittamaan meitä molempia. Tämän nähdessään edessäni oleva mulkvisti kiihdytti ja yritti estää ohituksen. Toinen auto ehti juuri ja juuri takaisin omalle kaistalleen ennen kuin hän törmäsi vastaantulijaan. Liikenneraivo tuskin auttaa nopeammin kohteeseen. Vihan vallassa puskeminen pikemminkin vain lisää vaarakerrointa.