Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ideoita nuorilta: Höntsyiltoja koulun salissa, kerhotoimintaa koulupäivän sisällä

Höntsypeli-iltoja koulun liikuntasaleissa. Tytöt ja pojat voivat harrastaa samoissa ryhmissä, erillisiä vuoroja ei välttämättä tarvita. Järjestötoiminta on nuorille vierasta. Nuorilla on sellainen käsitys, että yhdistystoiminta on jämähtänyt vanhoihin uomiinsa, uudistuksia kaivataan. Kerhotoimintaa koulupäivien sisällä. Muun muassa tällaisia asioita nuoret nostivat esille yhteisöfoorumissa Sylvään koululla. Joka toinen vuosi Sastamalan kaupunki toteuttaa foorumin osana lasten ja nuorten osallisuuskasvatusta. Tänä vuonna mukaan kutsuttiin kolmas sektori, yhdistysten ja järjestöjen edustajat. –Yhdessä lasten ja nuorten palveluiden tuottajien kanssa mietimme yhteistyömahdollisuuksia, sanoo Sastamalan kaupungin vastaava nuorisotyöntekijä Tiina Haronoja . Ideoita yhteistyöstä kerättiin niin nuorilta kuin järjestöjen edustajiltakin. Minkälaisia ajatuksia nousi esille? –Tiedottamisesta puhuttiin paljon. Liikuntajärjestöjä ja 4H:ta lukuunottamatta järjestötoiminta tuntuu olevan nuorille aika vierasta, Haronoja sanoo. –Tiedotus ei tavoita nuoria. Yhteistyö lasten ja nuorten sekä kolmannen sektorin toimijoiden kesken nähtiin periaatteessa hyvänä ja kaikkia hyödyttävänä. –Yhdistykset haluavat riveihinsä lisää harrastajia ja ohjaajia. Kevään aikana yhteisöfoorumin tulokset käydään tarkemmin läpi ja mietitään käytännön toteutusta.