Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Sastamalasta Shanghaihin – Kiinalaiset aviomarkkinat

Suuntasin ensimmäisenä lomamaanantaina päivämatkalle Suzhouhun – Shanghaista puolen tunnin junamatkan päässä olevaan kaupunkiin. Kaupungin näyttävimpiin nähtävyyksiin kuuluu Tiikerimäki, jonne halusin tietenkin kavuta. Kiinan kaltevaksi torniksikin kutsuttua vanhaa Pagodaa kohti kavutessani huomasin olevani ainut ulkomaalainen. Vanhempi kiinalaismies pysähtyi kohdalleni ja tokaisi kovaan ääneen Wai Guo Ren! Eli ulkomaalainen. Ilmaisun kuuleminen on minulle arkipäivää. Usein esimerkiksi metrossa ollessani tai kulkiessani kadulla kuulen ihmisten toteavan minun olevan ulkomaalainen, ja välillä he innostuvat myös arvailemaan keskenään ikääni, kansalaisuuttani ja sitä, asunko Kiinassa. Ihmisten lähestyminen kysymyksiä esittäen on harvinaisempaa, vaikka siihenkin välillä törmää. Vastaan yleensä kommentteihin lyhyteleisesti nyökkäämällä tai tervehtimällä kiinaksi, ja yksinkertaisesti jatkamalla matkaa. Tiikerimäellä patikoinut kiinalaismies lähestyi minua uudemman kerran vuoren laella. –Mistä olet kotoisin, hän kysyi. –Ahaa, Suomihan on rikas maa! Minulla on 25-vuotias poika, 180 senttiä pitkä ja kasvonpiirteet ovat samanlaiset kuin minulla, selitti mies ylpeästi virnistäviä kasvojaan osoittaen. Vaikka rakkausavioliitto on käsittääkseni Kiinassa yleistymään päin, ovat järjestetyt liitot vielä hyvin tavallisia. Esimerkiksi Shanghaissa järjestetään avioliittomarkkinoiksi kutsuttuja vanhempien tapaamisia, jonne naimattomien nuorten ja kolmikymppisten sinkkujen vanhemmat kokoontuvat jakamaan tietoa jälkikasvustaan sopivan kumppanin löytämisen toivossa. Perustietojen lisäksi tärkeitä ovat miesten ammatti, työura ja varallisuustaso, kun taas kauneus on perinteisesti tärkeässä arvossa naisten kohdalla. –Vai niin. Näkemiin, vastasin kohteliaasti mäennyppylällä tapaamalleni kiinalaismiehelle hänen sanoistaan yllättyneenä, kiusallisesti hymyillen. Mietin, onko hän vain ylpeä pojastaan vai mahtaako kenties käydä varta vasten turistikohteissa etsien epätoivoisena pojalleen sopivaa partneria tai mahdollisen kumppanin vanhempia. Se jäi arvoitukseksi. Ajattelin, miten mukavaa on saada valita kumppaninsa ihan itse vanhempien tuomitsematta ja asettamatta kriteerejä.