Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Hyötykeräyksen Jokinen on saanut kirittyä myöhästymistapansa vartista viiteen minuuttiin

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Olen Lauri Jokinen, 40 vuotta. Toimin yrittäjänä ja vastaan Vammalan Hyötykeräyksen ja Tampereen Hyötypaalauksen liiketoiminnoista. Mikä sinussa on parasta? Otan kaikki tasapuolisesti huomioon ikään, sukupuoleen tai syntyperään katsomatta. Mielestäni kaikille on hyvä antaa mahdollisuus. Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi? Varhaisimmat lapsuusmuistot tulevat mökkireissuilta. Lapsuudessa oli perinteinen kesäloma perheen kanssa ja tapana oli viettää muutama viikko juhannuksesta mökillä Sarkolassa. Sieltä ovat jääneet erityisesti mieleen pappan savustamat kalat. Suututko helposti? Olen niin rauhallinen luonne, että harmitus menee ohi ennen kuin ehtii suuttumaan. Mistä sinua moititaan? Nuorempana oli ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että olin aina vartin myöhässä, mutta nykyisin olen saanut kirittyä sen jo viiteen minuuttiin. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle? Onnistumiset työssä ja vapaa-ajalla. Yrittäjänä toimiminen on hyvin haastavaa, mutta on se myös palkitsevaa, kun onnistuu työssään ja saa tyytyväisen asiakkaan, niin siitä tulee myös itselle hyvä mieli. Mitä teet vapaa-aikanasi? Miten rentoudut? Käydään koiran kanssa joka päivä lenkillä. Joskus lenkki saattaa kestää vähän pitempään, kun voidaan poiketa kaverilla vaikkapa kahvilla. On rentouttavaa puhua kavereiden ja yrittäjäkollegoiden kanssa ajankohtaisista aiheista ja pohtia niihin yhdessä ratkaisuja. Milloin viimeksi itkit? Miksi? Itken aika helposti, niin ilosta kuin surustakin. Viimeksi varmaan tuli onnen kyyneleet, kun Sastamalan oma tähti Eveliina Määttä pääsi jatkoon Voice of Finland -laulukilpailussa. Mihin tuhlaat? Jos jotain joskus jäisi tuhlattavaksi, niin vanhoja autoja voisi muutaman aina ostaa, voi olla vaikka jotain projektejakin, niissä ei mene rahat koskaan hukkaan. Mitä tekisit miljoonalla eurolla? Jos olisi miljoona euroa ylimääräistä, niin kai sen voisi käyttää nuorten yrittäjien startup -liiketoimintojen rahoittamiseen. Millainen maailma on 50 vuoden kuluttua? Aika vaikea kuvitella, kun se muuttuu niin nopeasti tällä hetkellä. Ainakin se muuttuu vielä globaalimmaksi kaupankäynnin ja liikkumisen suhteen. Öljyn käyttö korvataan erilaisilla uusilla innovaatioilla ja sitä kautta myös muovin käyttökin loppuu. Uskon, että luonnon arvostus ja vihreät arvot nousevat voimakkaasti. Seuraatko urheilua? Mitä urheiluseuraa kannatat? Aika vähän tulee nykyisin urheilua seurattua. Kun sisko ja veljet pelasivat lentopalloa liigassa, niin käytiin pelejä paikanpäällä katsomassa. Jos lentopallosta puhutaan, niin totta kai VaLePaa kannatetaan. Mihin veisit vieraasi Sastamalassa? Mielestäni Sastamalassa on hyvät mahdollisuudet esitellä vieraille meidän hienoa luontoa. Esimerkiksi kesällä vesistö on todella hieno ja veneretken jälkeen voi pistäytyä vaikkapa mahtavassa Tyrvään Pappilassa. Mikä sinusta tulee isona? Varmaan jatketaan tällä linjalla mitä nyt on valittuna. Tämä yrittäminen on elämäntapa mitä on aika vaikea alkaa muuttamaan. Mistä olet ylpeä? Olen ylpeä siitä, miten mukava perhe meillä on. Mummut ja pappat on lähellä ja lapset pääsevät käymään mummuloissa koska vain haluavat. Usein siellä on myös lasten serkkuja. Lauri Jokinen Syntynyt Vammalassa ja nykyisin asuu Sastamalan Kallialassa lähellä syntymäkotia, jonne perhe rakensi omakotitalon vuonna 2006. Perheeseen kuuluvat vaimo Mervi, pojat Valtteri 7 vuotta, Väinö 5 vuotta ja Vilho 3 vuotta sekä koira Tito. Haaveilee, että saisi pidettyä oikein kunnon kesäloman perheen kanssa. "Jos olisi…miljoona euroa ylimääräistä, kai sen voisi…käyttää nuorten yrittäjien startup…-liiketoimintojen rahoittamiseen."