Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Söisitkö sinä pepua? Sata vuotta sitten se oli arjen pikaruokaa

Sata vuotta sitten kodeissamme ei ollut jääkaappeja. Ruoan säilyminen ja säilyttäminen olikin määräävä tekijä siihen, mitä syötiin. Kaikkea ei omavaraistalouksissa ollut myöskään saatavilla. Ruokavalio koostui ruis- tai ohraleivästä, suolakalasta, piimästä, perunoista, puurosta, velleistä ja keitoista, joita tehtiin viljoista ja kasviksista, kuten nauriista ja pavuista. Puuroja ja vellejä ei keitelty hiutaleista, vaan jauhoista. Ajan pikaruokia olivat mutti ja pepu, joita nautittiin esimerkiksi lounaaksi metsätöissä. Kylmään veteen sekoitettiin jauhoja ja lisättiin ehkä hitunen suolaa. Maistuvuutta voi epäillä, mutta ainakin ruoka valmistui nopeasti. –Voi ja liha olivat harvinaisia arjen ruokapöydässä, kertoo VTM Mirja Rekola , joka luennoi aiheesta viikonloppuna Pirkan opistolla. Pulavuosina jauhoja jatkettiin myös jäkälällä Itsenäisyyden alun pulavuosina leipäjauhoja jatkettiin korvikkeella, joka yleensä oli pettua eli petäjäistä, siis jauhettua männyn nilakerrosta. Jauhojen joukkoon voitiin sekoittaa myös kuivattua ja jauhettua herneen vartta, suovehkan juurta, nokkosta, jäkälää tai sammalta. Myös voita jatkettiin, vehnäjauhoilla ja kananmunilla. Lännessä leipää leivottiin vain muutaman kerran vuodessa Ruokakulttuurissa näkyi vielä ennen sotavuosia selkeä kahtiajako itäiseen ja läntiseen Suomeen. Karjalassa leivottiin pehmeää leipää vähintään kerran viikossa, kun taas lännessä leipää leivottiin vain pari kolme kertaa vuodessa. Nämä reikäleivät ripustettiin kuivumaan leipäorsille. Niitä liotettiin ennen syömistä, jotta ne olisivat pehmeämmät hampaille. –Uuniruokaperinne on kotoisin Karjalasta. Ruokaa tehtiin uunin lämmityksen yhteydessä. Lännessä leivät leivottiin erillisissä pakarihuoneissa, Rekola sanoo. Suolakala oli ajan suosikkiruoka Tärkein ruoka oli eittämättä suolakala, rannikolla silakka ja sisämaassa muikku, särki ja ahven. Kalaa saatiin pitkin vuotta. Suolakalaa saatettiin syödä päivän jokaisella aterialla. Kalaa säilöttiin suolaamisen lisäksi kuivaamalla. Kuivatut kalat liotettiin ja keitettiin. Jouluisen lipeäkalaperinteen juuret ovat tätä perua. Teuraseläimistä käytettiin lähes kaikki Myös lihaa sekä suolattiin että palvattiin. Kotieläimiä ei teurastettu ympäri vuoden, vaan ainoastaan syksyisin, joka oli vuoden taitekohta. Koska kaikkea lihaa ei voitu käyttää heti, lihan käyttöaikaa pystyttiin pidentämään, kun se palvattiin. Erityisesti kylmäsavustaminen toi lisäaikaa kuukausia. Ensiksi lihoja pidettiin kaksi viikkoa alhaisessa lämpötilassa savusaunassa. Sitten lämpö nostettiin parin päivän ajaksi kovaksi. Teurastamisesta alkoi niin sanotut veriviikot, jolloin verta käytettiin melkeinpä missä tahansa. Verta sekoitettiin ruisleipätaikinaan, ja siitä tehtiin palttua ja verimakkaroita. Verta voitiin käyttää myös kampsuissa, jotka olivat pieniä ruistaikinapalleroita, joiden sisällä oli verta. Teuraseläimistä käytettiin lähes kaikki. Luista ja suolista pystyi keittämään saippuaa, ja sisäelimistä tehtiin makkaroita, sylttyä, tutinaa tai aladobia. Ortodoksisessa Karjalassa verta ei käytetty. Sianlihaa arvostettiin eniten, ja riistaakin toki. Kanoja ei syöty, sillä ne olivat munia varten. Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä lihaa että kalaa ja myös kaalia hapatettiin. Nyky-Suomesta tämä perinne on kadonnut lähes tyystin, vaikka esimerkiksi Ruotsissa hapansilakka on perinneherkun maineessa. Jääkellari oli tuon ajan jääkaappi Kylmäsäilytystä varten oli ennen sähköjä olemassa jääkellari. Maakuoppa vuorattiin keväällä järvestä nostetuilla jäillä, jotka puolestaan peitettiin laudoilla, sammalella ja maalla. Kylmä säilyi jääkellareissa koko kesän. Jotta säilyvyys paranisi, esimerkiksi voita, puolukoita ja raparpereja säilytettiin kylmässä vedessä.