Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Hämmennys ja järkytys valtasi Vammalan – Miten tiilikirkko saattoi palaa?

Lähes tarkalleen 36 vuotta sitten Vammalan valtasi järkytys. Sunnuntaina 14. helmikuuta vuonna 1982 kaupungin vastakunnostettu pääkirkko oli turmeltunut pahoin tulipalossa. Moni kaupunkilainen koki pyhäaamuna varhaisen herätyksen, kun paloauton pillit alkoivat ujeltaa kirkolle päin. Väki kokoontui katsomaan paloa ja ilmaisi surunsa avoimesti. Palomiehet tunkeutuivat sisään kirkon ikkunoista Palohälytyksen oli annettu kello 7.11, kun työmatkallaan ollut Riitta Reunanen oli nähnyt savun tuprahtelevan kirkosta. Kun palokunta saapui paikalle, alaikkunoista näkyi jo liekkejä. Palomiehet tunkeutuivat sisään kirkon ikkunoista. Tulipalon sammutus oli erittäin vaikeaa, sillä savu kirkossa oli tiheää. Palomiehet pääsivät sisään vain paineilmalaitteiden varassa. Happea oli ajoittain niin vähän, että palomiesten moottorisahat eivät suostuneet toimimaan. Valokuvaaja kirkon sisätiloissa – "Ei minua kukaan estänyt" Valokuvaaja Markku, Mäsi, Mäkinen kuvasi tulipaloa Tyrvään Sanomille. Hän kertoo kaverinsa soittaneen varhain aamulla ja herättäneen hänet. –Olin täydessä unessa ja lähdin katsomaan paikalle. Mäkinen pääsi kuvaamaan paloa kirkon sisälle. –Ei minua kukaan estänyt. Menin palomiesten perässä. Kirkossa oli tiheä savu. Mäkinen kertoo, ettei silloin ajatellut, että kuvilla olisi myöhemmin historiallista ja dokumentaarista arvoa. –Ihmettelin, miten tiilikirkko voi palaa, mutta palo oli lattian alla. Muistan, kun pitkä penkki rynkytettiin pois paikaltaan, jotta lattia saatiin auki, Mäkinen muistelee jälkeenpäin. Näin palo sai alkunsa Tyrvään Sanomat kirjoitti pari päivää tuhon jälkeen, 16. helmikuuta 1982, palon saaneen alkunsa Tyrvään kirkon Vammaskosken puoleisen sivulaivan lattiarakenteista. Edetessään liekit tuhosivat kirkon lattian ja kuumuus, savu, noki sekä vesi turmelivat kirkon sisustan lähes täydellisesti. Tulta vastaan taisteli kaikkiaan yhdeksän palokuntaa. Sammutustyöt kestivät koko sunnuntaipäivän. Pahin onnistuttiin kuitenkin välttämään, sillä liekit eivät päässeet leviämään kirkon seiniin ja kattorakenteisiin. Tyrvään kirkko oli juuri peruskorjattu Paikkakuntalaisten järkytystä lisäsi se, että Tyrvään kirkko oli peruskorjattu juuri ennen paloa. Moni paikalle saapunut kaupunkilainen olikin huolissaan siitä, millaiset vahingot palo aiheutti. Alttaritaulut olivat vastapuhdistetut ja moni mietti, mikä on niiden kohtalo. Alttaritaulut riippuivat lopulta seinällä koko palon ajan. Niitä ei pystytty hakemaan kirkosta pois. Ainoastaan joitakin virsikirjoja tuotiin turvaan. Myöhemmin savusukeltajat pääsivät hakemaan turvaan muun muassa kirkkotekstiilejä, kynttiläkruunuja, kynttilänjalkoja ja huonekaluja. Edessä oli jälleen suuri peruskorjaus. Kirkkovaltuuston silloinen puheenjohtaja Risto Junttila arvioi palopaikalla vahinkojen kokonaismäärän kasvavan noin 6-10 miljoonaan markkaan. Muistatko, kun Tyrvään kirkko paloi? Missä olit, kun kuulit palosta? Keskustele ja jaa muistosi alla kommenttikentässä.