Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Mikä alusastiassa oikein maksaa? – "Eikö kirpputorin idea ole panna kierrätykseen itselle tarpeeton tavara?"

Kävin kirpputorilla. En Sastamalassa, vaan muualla. Hypistelin tavaroita. Pyörittelin päätäni ja hypistelin lisää. Kummastelin ja pyörittelin päätäni. Myynnissä oli vanha hiuskiharrin, sellainen, jolla saa tehtyä laineita hiuksiin. Harjaosa taisi olla nailonia. Kaikesta näki, että kiharrin oli parhaat päivänsä nähnyt: varsi oli kulunut ja vähän tahmainen, harjaksissa oli sentin parin kerros jonkun ihmisen päästä irronneita hiuksia. Tämän komeuden irtohiuksineen kaikkineen olisi saanut omakseen kuudella eurolla. Jäin miettimään, oliko tämän kyseisen tuotteen hinta-laatusuhde ihan tarkoin harkittu. Uuden hiuskihartimen saa kaupasta kympillä tai vähän runsaalla. Ei tullut kauppoja tästä kähertimestä. Seuraavalta pöydältä bongasin alusastian. Se oli emalia ja väriltään valkoinen. Ruoste kukki reunoilla jo siihen malliin, ettei ollut 2000-luvun tuotteesta kysymys. Hinta 18 euroa. SIIS 18 euroa! Piti oikein netistä katsoa, minkälaisia nykyajan alusastiat ovat. Ne valmistetaan muovista ja ne on anatomisesti muotoiltu. Hinnat liikkuvat kymmenestä eurosta runsaaseen kahteenkymppiin. Koska en ole alan asiantuntija, en osaa sanoa, oliko tässä emaliversiossa anatomista muotoilua. Ruostetta siinä ainakin oli. Kuka maksaa emalisesta, ruosteisesta, käytetystä alusastiasta liki parikymppiä? Tulin siihen tulokseen, ettei kukaan. Kaupan oli myös vauvan puuvillainen pusero, jossa värit olivat haalistuneet, materiaali nukkaantunut ja langan pätkiä roikkui hihansuista, kauluksessa näkyi ketsuppitahra. Hinta viisi euroa. Vaatteet kuluvat käytössä totta kai. Varsinkin lasten vaatteet. Lähinnä ihmetytti paljon pidetyn puseron hinta. Monesta kaupasta saa samalla rahalla uuden puseron. Sitten oli valtava valikoima vanhoja suksia ja sauvoja. Niissäkin tähtitieteelliset hinnat! Eikö kirpputorin alkuperäinen idea ole panna kierrätykseen itselle tarpeeton tavara? Tarkoitus ei kai ole tahkota sillä rahaa. Onko kirpputorin alkuperäinen toiminta-ajatus jossain kohtaa muuttunut kierrättämisestä rahastamiseksi? Kirpputorilla kuuluu olla kirpputorihinnat, vaikka tuote olisi "uutta vastaava", kuten monesti hintalapussa kerrotaan.