Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Novellikoukussa puikot heilumaan – "Rakastan ääneen lukemista"

Kutimet kilisivät Sastamalan pääkirjastossa, kun siellä järjestettiin Novellikoukku-tapahtuma. Tapahtumassa yhdistyvät kirjallisuus ja käsityöt. Novelleja kuunnellaan käsitöitä tehden tai vain istuskellen. Novellikoukku-tapahtumat jatkuvat ainakin tämän kevään. –Pääkirjastossa on meneillään ikäihmisten kirjastopalveluiden kehittämishanke ja Novellikoukku on osa sitä, kertoo projektityöntekijä Heidi Pehkonen Sastamalan pääkirjastosta. –Noin tunnin kestävät tuokiot ovat olleet suosittuja ympäri Suomen, joten nyt sen oli aika rantautua myös Rautaveden maisemiin. Sastamalan kirjaston asiakkaat olivat jo ehtineet toivoa Novellikoukkua omaan kirjastoonsa, ja tapahtuma suunnattiin päivällä kirjastossa käyville. –Osallistua saa, vaikkei mitään kutoisikaan. Yhdessäolo ja lyhyiden novellien kuunteleminen tuovat piristystä arkeen, jatkaa Pehkonen. Sukat ja lapaset valmistuivat kuin itsestään Sastamalan ensimmäisessä Novellikoukussa kuultiin Terttu Lensun Mummo vastaan muu maailma -novellikokoelman osia ja Toinen tuntematon -teoksen eri kirjailijoiden novelleja. Lukijana oli projektityöntekijä Riitta Paimensalo . –Luin aikoinaan Tyrvään Sanomia sokeita varten c-kaseteille ja myöhemmin tietokoneohjelmalla äänittäen. Nykyään kaikki tekstit tallennetaan Tampereella. Rakastan ääneen lukemista, joten tämä tilaisuus oli minullekin hauska, sanoo Paimensalo. Ympärillä istuvat, ensimmäiseen Novellikoukkuun osallistuneet naiset nyökyttelevät. Takana on viihtyisä tunti, joka kului rattoisasti novelleja kuunnellen puikkojen kilistessä, sukkien ja lapasten valmistuessa kuin itsestään. –Tämä oli ihanaa. Kolmen viikon päästä tuomme ystäviämme mukaan. Olemme nyt kirjaimellisesti koukussa novelleihin, totesivat naiset ja pakkasivat lähtiessään kutimensa kasseihin.