Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Jännittävä lentopallosunnuntai – Ensin Sylväällä ja heti perään Vexve Areenalla

VaLePa M1 taisteli hienosti nuorten maajoukkuetta eli Kuortaneen valmennuskeskusta vastaan lauantaina, mutta joutui toteamaan Kuortaneen paremmaksi 3–1 (17–25, 25–23, 25–21, 25-21). Pikkupukeilla on mahdollisuus jatkoon, mikäli he pystyvät tänään sunnuntaina voittamaan 3–0. Vielä 3–1 voitolla pelataan kultainen erä. VaLePa M1 – Kuortane Sylvään koulu su 4.3. klo 14. Sampo voittoputkessa Heti 1-sarjan ottelun jälkeen alkaa Vexve Areenalla Mestaruusliigan tärkeä kärkikamppailu, kun sarjakärki VaLePa kohtaa sarjakakkosen Pielaveden Sammon. Sampo voitti lauantaina Hurrikaanin Loimaan hornankattilassa. Ottelussa olivat jälleen tunteet pinnassa, mutta Sampo hallitsi lopulta hermonsa paremmin ja voitti 3–1. Sampo on saanut riveihinsä merkittävän vastuksen, kun Sastamalassa edellisessä keskinäisessä ottelussa tammikuussa loukkaantunut Enderwin Herrera on jälleen pelikuntoinen. Sampo on melkoisessa voittoputkessa, sillä 14.1. jälkeen joukkue on ottanut sarjassa pelkkiä voittoja. Sundberg vastustajan syöttöjen kohteena Pukkipaitojen Erik Sundberg on joutunut varsin usein vastustajan syöttöjen kohteeksi. Sundberg kesti PAOK:n syöttöpommituksen erittäin hyvin. Samoin Florian Ringseis pelasi Kreikassa erinomaisen vastaanotto- ja puolustuspelin. Lisäksi kolmantena vastaanottajana on Olli Kunnari . Mestaruusliigan huippukamppailu VaLePa – Pielaveden Sampo Vexve Areena su 4.3. klo 17.