Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Lahja tuntemattomille

Kaksivuotias Paavo on matkalla kohti tuntematonta äidin ja isän kanssa. Kotiin ei voi palata. Perheellä ei ole määränpäätä. Muitakin suomalaisia vaeltaa maanteillä. Kolmihenkinen perhe on ehtinyt matkata kotoa jo toistasataa kilometriä. Sitten pyydetään yösijaa tuntemattomasta talosta. Vain yhdeksi yöksi. ”Eihän ketään yön pimeään ajettu, vaikka meillä todella oli ahdasta. En tiedä, mitä myönteistä vanhempasi vaistosivat, kun niin alkeelliseen ja vaatimattomaan paikkaan halusivat jäädä.” Yksi yö on ohi. Yösija talossa kestää lopulta kolme vuotta. Silloin perhe voi palata kotiinsa Viipuriin. Kuluu pari vuotta ja taas pitää lähteä. ”Ei ollut silloinkaan aikaa edes ilmoittaa tulosta. Kun ikkunasta huomasin linja-auton pysähtyvän meidän tien suuhun, arvasin heti keitä on tulossa.” Nyt Paavo on jo kuusivuotias. Bussista laskeutuessaan hän kantaa jotain pientä laukkua. Äidillä on muuta kannettavaa: sylissä on yksivuotias laukunkantajan pikkusisko, Liisa. ”En siinä minäkään voinut itkeä. Iloittiin jälleennäkemisestä. Siinä meni taas puoli vuotta. Syksyllä vapautui [armeijasta] teidän isä ja sai hommatuksi kodin sieltä Tampereelta. Ennen joulua jo pääsitte omaan kotiin. Kaikki siitä oltiin iloisia, vaikka erojaisia itkettiin.” Paavon sydän pysähtyi kuukausi sitten, 80-vuotiaana. Pikkusiskon, äitini, sydän pysähtyi jo lähes kaksi vuosikymmentä aiemmin. Sitaatit ovat kirjeestä, jonka äitini sai lähes 30 vuotta sitten, mummoni kuoleman jälkeen. Kirjeen lähetti muukalaiset maantieltä majoittaneen talon emäntä, jonka nimi oli Lahja. Kun olin lapsi, mummoni kertoi minulle Lahja-tädistä. Kuitenkin vasta nyt tajusin oleellisen: Lahja oli ihan nimensä mukaisesti lahja niille tuntemattomille ilman määränpäätä vaeltaneille. Kopio äitini saamasta kirjeestä taitaa seuraavaksi lähteä postitse Lahja-tädin tyttärelle. Meitä maantiellä vaeltaneen viipurilaisperheen jälkeläisiä on jo yhdeksän. Kaikesta ei aina muista tai edes ymmärrä olla kiitollinen. "Eihän ketään yön pimeään ajettu, vaikka meillä todella oli ahdasta."