Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri haluaa oman tilapalvelukeskuksen – Kustannukset uhkaavat nousta useita miljoonia vuodessa

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri haluaa kevään aikana selvittää oman maakunnallisen tilapalvelukeskuksen muodostamista. Sairaanhoitopiirin alustavien laskelmien mukaan tilakustannukset nousisivat Pirkanmaalla useita miljoonia euroja vuodessa. Maakuntauudistuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon kiinteistöjen on tarkoitus siirtyä valtakunnallisen Maakuntien tilakeskus Oy:n omistukseen vuonna 2020. Sairaanhoitopiiri on huolissaan yksittäisen maakunnan vaikutusmahdollisuuksista valtakunnallisessa yhtiössä. Piirin mukaan vaikuttaminen tulisi perustumaan alle yhdeksän prosentin omistusosuuteen. –Omistusosuus ei riittäne edes hallituspaikkaan valtakunnallisessa yhtiössä, sanoo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen . Hän kertoo, että valtakunnallinen Maakuntien tilakeskus Oy suunnittelee korkeampaa pääoman tuottoa kuin esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on käytetty. Tilakeskus tullee ottamaan käyttöön myös riskivarausmaksun. Ihalainen arvioi, että nämä yhdessä korottavat toteutuessaan sosiaali- ja terveydenhuollon tilakustannuksia huomattavasti. Sairaanhoitopiirin alustavien laskelmien mukaan tilakustannukset nousisivat Pirkanmaalla useita miljoonia euroja vuodessa. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri esittääkin kunnille ja Pirkanmaan maakunta- ja sotevalmistelulle, että Pirkanmaalla lähdettäisiin selvittämään oman maakunnallisen tilapalvelukeskuksen muodostamista.