Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Opiston toiminta kymmenkertaistunut 50 vuodessa – Nämä kahdeksan piiriä aloittivat ensimmäisinä

Kansalaisopisto aloitti Mouhijärvellä vuonna 1968. Mouhijärvi oli silloin osa Hämeenkyrön kansalaisopistoa. Vammalan Opiston alaisuuteen Mouhijärvi siirtyi 1997. Ensimmäisenä vuotena Mouhijärvellä oli kahdeksan opetusryhmää: kevyt musiikki, maatalouden verotus, pukuompelu, yhteiskunnallinen piiri, posliininmaalaus, englanti, metallityö ja naisten askartelu. –Lähes kaikki samat kurssit toimivat edelleen, toteaa Sastamalan Opiston Mouhijärven osastonjohtaja Raili Puro . Nyt 50 vuotta myöhemmin Mouhijärvellä on 70 erilaista harrastuspiiriä. –Onko ihmisillä nykyään enemmän vapaa-aikaa? miettii Puro. Musiikin suosio Mouhijärvellä on vahvistunut vuosi vuodelta. –Kun opisto aloitti, musiikkipiirejä oli yksi, nyt niitä on 11. Emäntiä ja eläkeläisiä Alkuun kansalaisopistossa kävivät kylän emännät ja eläkeläiset. Lapsille ja nuorille ei juuri harrastustoimintaa ollut. –Tänä päivänä eläkeläiset ovat hyvin aktiivisia, kuusi-seitsemänkymppiset harrastavat paljon ja ovat aktiivisempia kuin aikaisemmin, Puro sanoo. Haaste on hänen mukaansa se, miten nuoret saataisiin mukaan opistoon. Toinen haaste liittyy tiloihin. –Mouhijärveltä puuttuu tila, jossa voi tehdä huonekalujen entisöintiä ja isompia puutöitä. Tällä hetkellä käytämme koulun tiloja, mutta sieltä puuttuvat varastotilat. Yhteinen näyttely Vammalassa Perinteistä kädentaitonäyttelyä ei tänä keväänä Mouhijärvellä ole, vaan kaikkien osastojen yhteinen näyttely pidetään Vammalassa Aittalahden opistotalolla lauantaina 14. huhtikuuta. Raili Puro sanoo, että pitkän perinteen katkeaminen on odotetusti herättänyt vastustusta. –Tänä vuonna näyttely on Vammalassa, mutta ensi vuonna jossakin muualla. Uutena ideana on, että näyttelyt järjestettäisiin vuosittain eri osastoissa. Mouhijärvellä opisto järjestää ensi syksynä avoimet ovet 50-vuotisen opistotoiminnan kunniaksi. Silloin kädentaitoryhmät kutsuvat ihmisiä vierailulle ja tutustumaan toimintaan. Mouhijärvi laulaa, soi ja tanssii Opiston 50-vuotista toimintaa juhlitaan Mouhijärvi laulaa, soi ja tanssii -tapahtumassa sunnuntaina 15. huhtikuuta. Juhlassa nuoret yksinlaulajat esittävät tuttuja elokuvasävelmiä, Cantokuoro, pianistit ja harmonikansoittajat esiintyvät. Entisistä rehtoreista Kauno Perkiömäki pitää juhlapuheen ja Matti Lehtinen laulajineen esittää historiallisen arkkiveisun Ahto-laivasta, joka liikennöi aikanaan Mouhijärvellä Mätikkö-järven ja Saikkalankosken välillä. Lopuksi on tanssit mieskuoro Multakurkkujen tahdissa. –Juhlimme työn lomassa, eikä vain istua tönötetä paikallaan. Interaktiivinen juhla, jossa yleisökin pääsee osallistumaan, Puro sanoo. Mouhijärvi laulaa, soi ja tanssii su 15.4. klo 15 Mouhijärven yhteiskoulun sali.