Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Mitä kummaa täällä läpytellään tatuoinnit naamassa ja pukkipipot päässä?

Sastamalan on tullut tavaksi vallata kummallinen tunne keväisin, näin huhtikuussa. Muuten niin varautunut ja valittajiksi moitittu kansa pukeutuu punaiseen, hulluttelee hassut hatut päässä sekä tatuoinnit kasvoissaan ja kokoontuu torille – vaikka kevään lämpö ei vielä kummemmin hellikään. Paikallinen pubi täyttyy arki-iltana toisiaan halailevista ja läpyttelevistä miehistä ja naisista, jotka jurolla Tyrvään murteella ääntävät hyvinkin sujuvasti saksaa ja australianenglantia, kun tarve niin vaatii. Pitäähän poikia onnitella. Outola, sanoisivat Aino Havukaisen ja Sami Toivolan Tatu ja Patu -hahmot. Ei se outoa ole. Sitä kutsutaan yhteisöllisyydeksi ja – toki – sitä kutsutaan myös VaLePan suomenmestaruudeksi. VaLePa on ollut viime vuosina yhteisöllisyyden vahva synnyttäjä. Seura on juhlinut jo kahdeksana vuotena peräkkäin SM-mitalia. Kulta on seuralle jo sen historian neljäs. Mielenkiintoista on, että VaLePan menestyshuumassa on kyse oikeastaan paljon muusta kuin lentopallosta. Epäilen, että harva pukkipipo päässä VaLePaa fanittava ihminen riemuitsee juuri siitä täsmälleen oikeaan kohtaan ja oikeassa tempossa lyöjän käteen osuneesta passista tai valmennuksen huippuunsa viritetystä taktisesta osaamisesta. Riemun syy ei ole lainkaan näin monimutkainen. Ihmiset yksinkertaisesti iloitsevat yhdessä toistensa kanssa. On hienoa kuulua voittajien joukkoon. On hienoa samaistua siihen tunteeseen, mitä pelaaja kokee kentällä onnistuessaan ja ratkaistessaan voiton pitkän ja raskaan kauden jälkeen. VaLePan slogan on jo jonkin aikaa ollut "Ei oo mua, on vaan me!" Se on tyhjentävästi sanottu. Se pätee koko Sastamalaan – muulloinkin kuin keväthuumassa. "Paikallinen pubi täyttyy arki-iltana toisiaan halailevista ja läpyttelevistä miehistä ja naisista."