Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Puhtaiden kalavesien puolustajasta valmistui kirja – kertoo ammattikalastajan elämästä Sastamalassa

Palkitun ammattikalastaja Kalevi Vekon elämästä julkaistiin kirja huhtikuussa. Kalatalouden Keskusliiton kultaisella ansiomerkillä palkittu Veko on elänyt läheisessä suhteessa järvensä kanssa jo miltei vuosisadan. Veko oli pelastamassa toutainkantaa, kamppaili puhtaiden vesien puolesta Sastamalassa ja antoi panoksen kansainväliseen tutkimukseen. Kalastajan viisaus -­teos kertoo hänen elämästään yhdistämällä suullista perinnettä, julkisia kannanottoja, tutkimustuloksia ja Kokemäenjoen vesistön muutoksia viimeisten sadan vuoden ajalta. Kalevi Vekon elämäntyö kalastajana avasi myös kalastus-­ ja ympäristötutkimukselle uusia uria aina kansainvälisiä foorumeita myöten. Kamppailu puhtaiden vesien ja terveiden kalojen puolesta pohjautuu miehen luonnosta ammentamaan viisauteen ja kokemukseen. Kirja on runsaasti kuvitettu ja varustettu kartoilla. Se on matka suomalaiseen lähiluontoon ja sodanjälkeiseen paikallishistoriaan. Kirjaa ovat taloudellisesti tukeneet Sastamalan kaupunki, Soviko–tutkimushanke, Kalaneuvos oy ja Osuuskunta Lumimuutos. Kirjan on kirjoittanut Tero Mustonen . Hän on Kesälahden kalasataman puheenjohtaja ja talvinuottaaja Pohjois-­Karjalassa. Hän on myös dosentti Itä-­Suomen yliopistolla.