Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sastamalalaisen Markku Yli-Erkkilän omakustannekirjoja on myyty jo lähes 12 000 - Niitä on myös käännetty lukuisille kielille

Haluaisitko oppia tunnistamaan pääskyjen ja rastaiden kaltaisia kesän tuojiksi kutsuttuja muuttolintuja, mutta kuvan ja nimen yhdistäminen toisiinsa aiheuttaa harmaita hiuksia? Ratkaisu ongelmaan voi löytyä sastamalalaisen Markku Yli-Erkkilän uudesta väritettävästä lintukirjasta, jonka aiheena ovat pihojen ja puutarhojen muuttolinnut. Kyseessä on järjestyksessään neljäs Yli-Erkkilän julkaisema lintuaiheinen värityskirja. – Olen ammatiltani opettaja, ja ajatus ensimmäisestä värityskirjastani syntyi, kun pohdin, kuinka saisin opetettua oppilaille eri lintulajeja. Ajattelin, että värit voisivat painua mieleen paremmin kuin sanat, ja aloin etsiä netistä lintuaiheisia väritystehtäviä. Niitä ei kuitenkaan tullut vastaan, joten päätin tarttua toimeen itse, Yli-Erkkilä kertoo. Yli-Erkkilä, joka opettaa työkseen biologiaa, maantiedettä ja kuvataidetta Karkun evankelisen opiston lukiossa, näkeekin, että värityskirjoista voisi ammentaa oppimateriaalia koulumaailmaan. Hän ei ole kuitenkaan alkuperäisestä ideastaan huolimatta vielä käyttänyt värityskirjojaan oppitunneillaan laisinkaan. – Esimerkiksi monet lintutieteelliset yhdistykset ovat olleet kiinnostuneita kirjoistani, ja värityskirjojeni kuvat sopivat ihan kaikenikäisille – eivät pelkästään lapsille. Kuvat eivät siis ole mitään satukuvia, vaan niistä todellakin voi oppia tunnistamaan sellaisia lintuja, joita näkee omalla pihallaan. Värityskuvan viereisellä sivulla on sama lintulaji värikuvana ja joitakin lajiin liittyviä faktoja. Yli-Erkkilän uusimman kirjan nimi on Kesäntuojat, ja se sisältää 32 sivua sekä 19 eri lintulajia. – Tämä on nyt neljäs väritettävä kirjani, ja olen vääntänyt näitä kaksi per vuosi. Pienten lasten isänä ehdin paneutua työntekoon vain iltaisin ja öisin, joten se on sellainen puolen vuoden sykli. Markkinointiinkin menee toki oma aikansa. Yli-Erkkilä ei kuitenkaan ole jättämässä opettajan pestiään, vaikka miehen kirjoja onkin myyty kohta kaikkiaan jo 12 000 kappaletta. Kirjoja on myyty myös ulkomaille, ja niistä on tehty ruotsin- ja englanninkielisiä käännöksiä. Värityskirjojen lisäksi Yli-Erkkilä on julkaissut Pieni kirja Suomesta -nimisen teoksen, joka on herättänyt kiinnostusta Kiinaa ja Japania myöten. Se on käännetty 12 kielelle. – Olen tosin sillä tavalla antanut tälle pikkusormeani, että teen tällä hetkellä 80-prosenttista työviikkoa opettajana keskittyen yhtenä arkipäivänä kirjailijan työhön. Kirjoilleni tuntuu olevan kysyntää, sillä olen saanut esimerkiksi monilla messuilla hyvää palautetta ja tiedusteluja siitä, milloin sarjan seuraava osa julkaistaan. Seuraavaksi onkin luvassa hieman erilaisempi kirja, sillä Yli-Erkkilän tarkoituksena on julkaista jouluksi värityskirja, jossa väritetään lintujen sijaan hyönteisiä. – Ajatuksena on tehdä värityskirja päiväperhosista, ja olenkin jo päättänyt, minkälaisia lajeja kirjaani tulee. Markku Yli-Erkkilän uusin väritettävä lintukirja Kesäntuojat on saatavilla paikallisesti ainakin Tyrvään kirjakaupasta, Pukstaavista, Herra Hakkaraisen talosta ja Kapsäkistä.