Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Rokkari Rantanen uskoo, että maailma on parempi paikka 50 vuoden kuluttua

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?  Viljo ”Vili” Rantanen Tampereelta, alun perin Äetsästä. Olen elämäntehtävältäni jonkin sortin musikantti, vaikka "oikeitakin töitä” tulee tehtyä. Onko sinulla perhettä? Mikäli tähän kategoriaan avovaimo ja koira voidaan laskea. Mikä sinussa on parasta? Osaan, tai ainakin yritän, ymmärtää asioita muistakin kuin omasta näkökulmastani. Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi? Koska mieleeni tulee lähinnä nurmikolla istuskelua, muistelen seuraavaa silläkin uhalla, että olen sen vanhemmiltani kuullut: hyvin pienenä olin vetänyt isäni isot saappaat jalkaan ja lähtenyt marssimaan kohti läheistä urheilukenttää. Kun aikeitani tiedusteltiin, vastasin: ”määkin meen pelaan jalkapalloo”. Mitä pelkäät?  Ahtaat paikat eivät ole oma juttuni. Suututko helposti? Kyllä vain! Onneksi edes joissain yhteyksissä osaan myös hallita tai ainakin piilottaa asian. Mistä sinua moititaan?   Kalenterin tiukkuudesta ja tekemisen sekä mielenkiinnon kohteiden määrästä. Kenet haluaisit tavata? Omista idoleistani Kai Hansenin olen jo saanut tavata, joten mainitaan vaikka Jari Litmanen. Mistä haaveilet? Siitä, että mahdollisimman suuren osan elämästä pystyisi käyttämään itselle mielekkäisiin asioihin. Mitä teet vapaa-aikanasi? Miten rentoudut? Rentoudun monesti tekemällä asioita. Urheilu, dekkarit sekä hyvä ruoka ja juoma tuovat mukavaa vastapainoa työtouhuille. Mihin uskot? Enpä oikein mihinkään. Kenties pohjimmiltaan jonkinlaiseen inhimilliseen hyvyyteen, vaikka se välillä todella vaikeaa onkin. Milloin viimeksi itkit? Miksi? Sen verran harvoin itken, että vaikea varmaksi sanoa, mutta siihen voi riittää tarpeeksi herkällä hetkellä vaikkapa musiikkitaltiointi. Mihin tuhlaat? En varsinaisesti tuhlaa mihinkään, mutta musiikkilaitteiden hankinta on loputon suo. Arvostan myös esimerkiksi ruokaelämyksiä. Mitä tekisit miljoonalla eurolla? Mukavien asuinolosuhteiden varmistamisen jälkeen varmaankin ainakin matkailu kiehtoisi. Millainen maailma on 50 vuoden kuluttua?     Vaihtoehdot tuntuvat olevan monenkirjavat, mutta eiköhän siitä parempi ole tulossa. Toivottavasti tiede, järki, avoimuus ja pitkäjänteinen ajattelu ovat arvossa. Seuraatko urheilua? Mitä urheiluseuraa kannatat?   Seuraajana olen melko rajoittunut: lähinnä ykkösenä jalkapallo ja sen jälkeen lentopallo sekä futsal kiinnostavat. Suomen maajoukkueet näissä lajeissa (erityisesti jalkapallossa) ja VaLePa ovat lähellä sydäntä. Mihin veisit vieraasi Sastamalassa? Kliseisesti Kokemäenjoen maisemiin erityisesti Keikyän voimalaitoksen ja riippusillan tietämillä. Mikä sinusta tulee isona? En tiedä yhtään, mutta luulen musiikin pysyvän mukana vähintään jollakin tasolla. Mistä olet ylpeä?    Tein kerran aladivaripelissä suoraan kulmapotkusta maalin. Mitä muut eivät tiedä sinusta? En ole pohjimmiltani kovin sosiaalinen: tarvitsen paljon aikaa itsekseni ja minusta löytyy suoranaista erakkoluonnetta. Vili Rantanen Äetsästä kotoisin oleva muusikko. Bändejä: Teräsbetoni, All Rise ja The Coveralls. Teräsbetoni edusti Suomea vuoden 2008 Eurovision laulukilpailussa kappaleellaan Missä miehet ratsastaa. Kappale tuli semifinaalin kahdeksanneksi ja eteni siten finaaliin, jossa se sijoittui 22:nneksi.