Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Sastamalasta Shanghaihin

Shanghaissa rakennetaan uusia rakennuksia kaikkialla. Korkeat pilvenpiirtäjät kohoavat nopeasti, ja ikkunasta, josta vuosi sitten oli näkymä puistoon, saattaa nähdä nyt vain lasisen toimistorakennuksen. Myös massiivisia ostoskeskuksia putkahtelee kulmalle jos toiselle, ja uusia metropysäkkejä ilmaantuu salaperäisesti kuin sieniä sateella. Uudisrakennuksille ei ole enää vapaita tontteja, joten vanha väistyy uuden tieltä. Täällä rakentaminen on niin tehokasta, että muutokset tapahtuvat nopeasti. On vaikea huomata purkutöitä ennen kuin rakennuksen paikalla on enää betonilohkarekasa. Yksi keskustan laitamilla oleva asuinalue on kumminkin poikkeus, sillä olen käynyt siellä monesti ennen sen purkua. Sinne on hankalaa mennä lukuisten lukittujen porttien vuoksi. Pitkällisen etsinnän jälkeen löytyy vihdoin avoinna oleva kulkuväylä. Siitä sisään käydessä kaupungin hälinä vaimentuu, ja tunnelma on lähestulkoon aavemainen. Kulkukissoihin törmää useammin kuin ihmisiin. Talojen muuratuista sisäänkäynneistä ja tuhotuista sisätiloista voi päätellä helposti alueen saaneen remonttipäätöksen sijasta purkutuomion. Useimmat asukkaat ovat jo lähteneet alueelta. Ensimmäinen kohtaamani henkilö on kapean kujan laidalla istuskeleva vanhus, joka vastailee välinpitämättömänä uteliaan ulkomaalaisen kysymyksiin verkkaisesti omenan syöntiä jatkaen. Vanhuksen arvion mukaan lähes sata vuotta vanhalla alueella asui vielä hetki sitten ainakin kaksi tuhatta ihmistä. Kuljettuani pidemmälle sokkeloista aluetta näen lepotuolissa asuntonsa edustalla torkkuvan miehen. Jatkettuani edelleen kulkuani kohtaan koko elämänsä alueella asuneen perheen. "Lähdemme täältä viimeisten asukkaiden joukossa", kertoo perheen äiti. Saan kuulla, ettei paikalle kaavaillakaan modernia kauppakeskusta tai kolkkoa pilvenpiirtäjää. Paikalle rakennetaan nykyisenkaltaisia rakennuksia, joihin asukkaat eivät kuitenkaan voi palata. Asuntojen sijasta paikalle tulee kahviloita ja putiikkeja, arvelee eräs asukkaista. Urbanisaatio ja sen myötä tuleva muutos on ymmärrettävästi väistämätöntä Shanghain kaltaisessa suurkaupungissa. Muutoksen hyväksyminen on ylipäätään tärkeää. Kuten kiinalainen sananlasku sanoo: kun muutoksen tuulet puhaltavat, jotkut rakentavat ympärilleen seinät, toiset tuulimyllyjä.