Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Alkoholi ja huumeet eivät kuulu alaikäisten juhlintaan – missä olivat aikuiset?

Ei nuorilla oikein ole muuta paikkaa mihin mennä. Näin kommentoi Sastamalan Kaalisaaressa koululaisten kesäloman alkua viime lauantaina juhlinut tyttö.Kommentti ei ole uusi. Nuorten kuulee varsin usein sanovan, ettei heillä ole paikkaa mihin mennä. Ratkaisua ongelmaan ovat yrittäneet etsiä kulloinkin vuorollaan niin kaupunki kuin erilaiset yhdistykset ja yrityksetkin. Viime vuonna kaupungin nuorisopalvelut järjesti koulujen päätöspäivänä maksuttomat ja päihteettömät Hohtobileet Seukulla. Tapahtuman suosio jäi laimeaksi. Nuorille oli paikka, mutta sitä ei käytetty. Helppoa on tarjota nuorille mahdollisuutta mennä kaupungin nuorisotiloihin. Osa niissä käykin. Tilojen käyttöä rajoittavat ymmärrettävästi niiden aukioloajat. Ovet eivät ole avoinna silloin, kun 14-16-vuotiaat ovat kesäyönä liikkeellä. Kaalisaaressa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Nuorten sopii hyvin kokoontua ja viettää aikaa yhdessä. Se kuuluu ikään ja asiaan. Ikävä kääntöpuoli ovat alkoholi ja huumeet. Niiden ei pidä kuulua alaikäisten juhlintaan. Alkoholin ja huumeiden käyttöä rajoittaisi varmasti poliisin ja nuorisotyön näkyminen nuorten keskuudessa. Koulujen päätöspäivänä tämä oli heikkoa. Sastamalassa lähtee kohta matkaan pop up -nuorisotila. Nuorisopalveluiden ideoima liikkuva SasWagon vie nuorisotilan sinne, missä nuoret ovat. Ensi vuonna auton kannattaa olla liikkeellä myös koulun päätöspäivänä.