Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: "Miksi ei osata hyödyntää rantojen kauneutta Vammalassa?" – Osallistu Tyrvään Sanomien penkkikyselyyn

MIELIPIDE Miksi ei osata hyödyntää rantojen kauneutta Vammalassa? Pitäisi olla yksittäin istumapenkkejä, joihin voisi istahtaa. Penkkejä kaivattaisiin. Rautaveden puolella oli ennen tien levennystä vuosia sitten, eikä ole istumapaikkoja tullut muualle kuin isoon ryhmään veneiden kohdalle. Olisi ilo saada penkkejä tasaisin välein koko matkalle – nauttia luonnon kauneudesta. Kaikki eivät tykkää istua ryhmissä. Kyllä penkit pysyvät pultattuina maahan, ettei ole pelkoa veteen lennättämisestä. Myös kylän raiteille penkkejä kaivattaisiin, jotta voisi istahtaa ja levähtää. Mummut ja papat eivät kaikki liiku rollaattoreilla. Leila Mitä mieltä sinä olet Sastamalan kaupungin yleisistä penkeistä? Onko mielessäsi jokin tietty paikka, johon haluaisit yleisen penkin? Kerro mielipiteesi alla olevassa Tyrvään Sanomien kyselyssä. Vastauksiasi saatetaan julkaista Tyrvään Sanomissa. Kysely suljetaan sunnuntaina 10. kesäkuuta kello 22.