Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kiikan uimahallin lakkautus sinetöitiin, toiminnot Keikyän halliin

Sastamalan kaupungin sivistyslautakunta teki lopullisen päätöksen siitä, että Kiikan uimahallin toiminta loppuu heinäkuun alusta. Lautakunnan päätös oli yksimielinen. Lautakunta perustelee päätöstään muun muassa terveysasiantuntijoiden lausuntojen, sisäilmatyöryhmän tuoreen päätöksen ja henkilöstön terveysongelmien takia. Asiantuntijalausuntojen perusteella sisäilmatyöryhmä esitti toukokuun lopulla uimahallin pikaista sulkemista. Sisätilaongelmien vuoksi uimahallin ovet pantiin säppiin jo aiemmin. Lautakunnan mukaan uimahallitoiminta jatkuu soveltuvin osin elokuussa Keikyän uimahallissa. Lisäksi tämän kesän aikana kartoitetaan korvaavia tiloja muun muassa koululaisten uinninopetukseen. Puoli vuosisataa ilman remonttia Noin 50 vuotta vanhan uimahallin haastavat työolot ovat olleet tiedossa jo vuosia. Halliin ei ole tehty kokonaisvaltaista peruskorjausta valmistumisensa jälkeen. Henkilöstön oireilut ovat lisääntyneet viime vuosien aikana. Myös sairauspoissaolojen määrä on kasvanut. Lisämaustetta valtuustoon Lopullinen päätös Kiikan uimahallin sulkemista tuo varmasti lisämausteen uimahallikeskusteluun valtuustossa maanantaina. Sitäkin pohdittaneen, varmistaako Kiikan hallin sulkeminen sen, että Sastamalan uusi uimahalli vihdoin toteutuu 2010-luvun alussa.