Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Gallup: Käyttäisitkö kaupunkipyöriä, jos sellaisia olisi Sastamalassa?

Mahdollisuus hankkia Sastamalaan kaupunkipyöriä lainattavaksi tai vuokrattavaksi nousi yhtenä toiveena esiin lauantaina Kansanvallan päivän juhlassa Vammalan torilla. Myös kokoomuksen Arto Satonen ehdotti kesäkuun valtuustossa, että kävely- ja pyöräilyohjelman laatimisen yhteydessä kaupunki selvittää mahdollisuudet kaupunkipyöräpalvelun käyttöön ottamiseksi. Tyrvään Sanomat kysyi sunnuntaina kaupungilla tavoittamiltaan ihmisiltä, käyttäisivätkö he kaupunkipyöriä, jos Sastamalassa olisi sellaisia. Lue myös tämä: Sastamala alkaa kehittää kävely- ja pyöräilyverkostoa – "Osa pyöräteistä on aika huonossa hapessa", totesi valtuutettu Peasley Laura Tuomisto, Lempäälä En, sillä minulla on oma pyörä. Veikkaan, että kaupunkipyörä olisi kesäkävijöille mielenkiintoinen. Täällä on tapahtumia ja kivan välimatkan päässä mukavia juttuja, joihin voi pyöräillä. Isoissa kaupungeissa kaupunkipyörät ovat olleet suosittuja. Niissä ne ovat selkeästi näyttäneet, että järjestelmä toimii. Aino Ollila, Kiikka Luultavasi en, mutta uskon, että joillain muilla voisi olla käyttöä niille. Täällä on niin paljon mökkiläisiä ja muita, että kaupunkipyörät olisivat heille käteviä. Minulla on kotona veljen vanha polkupyörä käytössäni ja se riittää vallan mainiosti. Timo Hauta-aho, Virrat Miksi ei! En ole missään kokeillut, mutta tiedän idean. Kaupunkipyörää voisi käyttää tässä keskustassa liikkumiseen. Pertti Peltomaa, Porvoo Voisinpa lainata, jos sellainen olisi sopivasti hollilla ja matka olisi lyhyt. Nyt kun auto on mukana, ei lähdettäisi pyörällä liikkeelle, mutta muutoin kyllä. Helsingissä on paljon kaupunkipyöriä, mutta en ole niillä ajanut. Idea on hyvä.