Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sastamalan Huimariina jahtaa Rovaniemellä ensimmäistä seppelettään: "Se on maailman yksinkertaisin ja tavallisin hevonen, mutta tavallista parempi ravuri"

Hyvällä hevosella on monta nimeä: Riitta, Hulmariina, Huima ja Riina. –Raviradoilla se tunnetaan Huimariinana. Se on maailman yksinkertaisin ja tavallisin hevonen. Paitsi, että se on tavallista parempi ravuri, naurahtaa Johanna Sianoja , joka on valmentanut 11-vuotiasta tammaa kahdeksan vuotta. Pitkän valmennussuhteen aikana Sianoja on ehtinyt kokea Huimariinan kanssa sekä ilon että surun hetkiä. –Nuorempana tammalla oli ongelmia jalkojen kanssa. Sen takia esimerkiksi Satakunta-ajon ja Oulu Expressin finaalikin jäivät väliin nelivuotiaana, Sastamalassa valmennustallia pitävä Sianoja jatkaa. Myös viime vuosi oli vaikea. Huimariinan oikean takajalan nuljuluusta irtosi pieni pala kesäkuussa ja edessä oli pitkä tauko. Viisi vuotta aikaisemmin sama vamma vaivasi vasenta takajalkaa. –Nyt kaikki on kunnossa ja hevonen on terve. Katso videolta, miten Huimariinaa uitetaan: Raviradoille palattuaan Huimariina on ollut jälleen oma itsensä. Kauden seitsemästä startista tilillä on neljä voittoa, yksi kakkos- ja kolmostila. Hyvien esitystensä ansiosta Sianojan valmennettava nousi tammaranginkin ykköseksi ennen Rovaniemen Kuninkuusraveja. Taakse jäivät tamman pahimmat kilpakumppanit Akaasia ja kolminkertainen ravikuningatar Saaga S. –Tammojen taisto on tasainen ja kutkuttavan jännittävä. Myös Virin Camilla on hyvä ja ensikertalaiset Marj-Lovviisa ja Hetviina ovat mielenkiintoisia ravureita, Sianoja pohtii tilannetta. Jalkavamman takia Huimariinalta jäi väliin viime vuoden Vermon Kuninkuusravit. Vuotta aikaisemmin se oli Turussa neljäs. Hieno tunnelma –Turussa oli hieno tunnelma. Olimme kuin yhtä suurta perhettä. Kaikki ottivat osaa tammojen menestykseen ja surivat epäonnistumisia. Uskon, että Rovaniemellä on samanlaista, Sianoja olettaa. Kuninkuusraveissa tammat ja orit juoksevat kolme matkaa. Lauantaina on vuorossa 2 100 metrin ryhmäajo ja sunnuntaina mailin pikapyrähdys sekä urakan kruunaava 3 100 metrin matka. –Huimariinan paras ase on, että se on jaksava hevonen. Kun tutkin tilastoja, huomasin, että tamma on voittanut puolet mailinkin matkoistaan, Sianoja toteaa. Kuningas- ja kuningatartittelit ratkaistaan kolmen matkan yhteisajan perusteella. Viimeksi Huimariina kilpaili Vermossa 11. heinäkuuta ja se voitti 3 100 metrin matkan. –Vermon startin jälkeen Huimariina kävi ensimmäisen kerran radalla Kuninkuusraviviikon maanantaina Teivossa. Muuten olemme treenanneet hevosta uittamalla. Tamma on käynyt joka toinen päivä kahluualtaassa ja se on uinut joka kerta noin kilometrin verran, Sianoja kertoo. Pitkä matka Rovaniemelle on matkaa Sastamalasta noin 800 kilometriä ja Kuninkuusraveihin Huimariina lähti lämminveritamma Wall In Carlinan kanssa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. –Yöllä on viileämpää ja silloin hevosten on helpompi matkustaa. Huimariina ei ole koskaan aikaisemmin ollut yötä kotoa pois. Luulisin sen pärjäävän hyvin, kun tuttu kaveri on mukana ja pieni talli asuinpaikkana. Aikaisemmin se on syönyt ja juonut lyhyemmillä matkoilla. Pidämme majaa sadan kilometrin päässä Rovaniemeltä Tornion yläpuolella Arpelassa ja käymme kilpailemassa sieltä. Viikonlopuksi on luvattu lähes 30 asteen helteitä. Miten tämä on otettava huomioon? –Hevosia on juotettava riittävästi ja suolaakin on saatava jonkin verran. Palautumisesta on huolehdittava kunnolla starttien välillä. Onko Huimariinalla ongelmia kiiman kanssa? –Ei ole ollut koskaan. En edes huomaa, jos se on ollut kiimassa. Onko paineita, koska valmennettavasi on yksi tammakisan voittajasuosikeista? –Sen näkee vasta sunnuntaina kolmen matka jälkeen, Johanna Sianoja kuittaa. Rovaniemen Kuninkuusravit 28.–29. heinäkuuta.   11-vuotias tummanpunarautias tamma Isä: K.M. Nopsa Emä: Vokkerin Huima Ura: 92 starttia: 33-14-10 Voittosumma: 163 455 euroa Ennätykset: 22,9aly autoennätys, 23,9ke tasoitusennätys Omistajat: Ari Kuronen ja Anna-Liisa Lammi Valmentaja: Johanna Sianoja Ohjastaja: Ari Moilanen