Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Hihasta kiinni: Lue, kenet Ansa Puntalo haluaisi tavata

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Olen Ansa Puntalo, kauppias Sastamalasta. Olen kolmannen polven yrittäjä – vaarini oli maanviljelijä ja isäni kuorma-autoilija. Omistan Lahjatavaraliikkeen Puistokadulla keskustassa. Onko sinulla perhettä? Koko paikkakunta on minulle kuin yhtä suurta perhettä. Ydinperheeseeni kuuluvat puoliso ja kaksi poikaa, kaksi pojanpoikaa, miniä ja äiti. Miten sinusta tuli galleristi ja lahjatavaraliikkeen omistaja? Olen kasvanut yrittäjyyteen jo lapsesta pitäen. Lahjatavaraliikkeen ostin Ulla ja Yrjö Pihlajamäeltä, kun olin 24-vuotias. Ensin olin liikkeessä töissä muutaman vuoden 1980-luvulla. Olen opiskellut käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa ja kädentaidot ovat äidin innostamana aina kiinnostaneet minua. Kiinnostuksen taiteeseen sain, kun nuorena kävin Tampereen nykytaiteen museossa. Kun vuonna 1999 lahjatavaraliike muutti Onkiniemenkadulta nykyiseen tilaan Puistokadulle, alakerran tila kutsui luokseen: näin sen heti sopivana näyttelytilana. Mitä teit ennen kuin sinusta tuli yrittäjä? Olin ohjaajana käsityökeskuksessa Parkanossa ja sitä ennen olin kesätöissä Hopun vanhainkodilla, Ellivuoressa ja Niemisen puutarhalla Stormissa. Galleria Ansa Puntalossa on parhaillaan näyttely, joka on koottu omista taidekokoelmistasi. Mikä on suosikkitaulusi, ja miksi juuri tämä? Näyttelyn töistä tyrvääläislähtöisen Minna Iso-Lähteenmäen Aurinko-teos. Siinä on vahva voima – aurinkoenergiaa, jota maailmassa tarvittaisiin paljon enemmän. Mikä on työssäsi parasta? Ihanat asiakkaat, vuodenaikojen mukaan muuttuva tuotevalikoima myymälässä ja kuukausittain vaihtuvat taidenäyttelyt galleriassa. Asiakaspalvelu ja lahjojen myyminen on elämässä ihana asia – siitä saa iloa sekä lahjan antaja että saaja. Mitä pelkäät? Nopeaa muutosta. Kenet haluaisit tavata? Kaikki sastamalalaiset, ja toivon, että hekin haluavat tavata minut. Mistä haaveilet? Mummoilusta, toisaalta salaa haaveilen omasta tekemisestä. Yksi haave toteutui kesällä, kun olin huovutuskurssilla Kankaanpään Opistossa. Mitä teet vapaa-aikanasi? Miten rentoudut? Vesijumppa on rakas harrastus, samoin jooga. Nautin luonnossa kulkemisesta, kalastusreissuista ja puutarhan ihailemisesta, joskaan en niinkään puutarhatöiden tekemisestä. Mihin uskot? Tulevaisuuteen – senkin suhteen, että löytäisin jatkajan yritystoiminnalleni muutaman vuoden päästä. Milloin viimeksi itkit? Ilosta – Ella Olivian nimiäisissä. Surusta – läheisen muistotilaisuudessa. Mihin tuhlaat? Taiteeseen ja taideharrastukseen. Mitä tekisit miljoonalla eurolla? Jakaisin läheisteni kanssa. Millaisena näet Sastamalan 20 vuoden kuluttua? Uskon ja toivon että uimahalli tulee vielä! Mihin veisit vieraasi Sastamalassa? Vesistö on upea mahdollisuus Sastamalassa. Veisin vieraani vesille, ja kävisimme yrityksissä vesistön varrella. Ellivuoreen voi vieraita viedä sekä kesällä että talvella. Mikä sinusta tulee isona? Jatkan tällä aloittamallani mummu-uralla. Mistä olet ylpeä? Koko tästä paikkakunnasta! Kaikista Sastamalassa työssään jaksavista kivijalkakauppiaista. Myös perheestäni ja yrityksestäni. Mitä muut eivät tiedä sinusta? Suuri osa vaatteistani on paikallista tuotantoa, sillä teetän paljon vaatteita paikallisella ompelijalla Helena Mäkelällä. Näyttely Gallerian kokoelmat vuosien varrelta Galleria Ansa Puntalo, Puistokatu 4–6, Sastamala. Lahjatalo Ansa Puntalon omistaja. 59-vuotias. Ellivuoren rinteillä kasvanut saaristolainen Salonsaaresta, Karkunkylästä, Sastamalasta. Harrastaa taidetta, kädentaitoja, vesijumppaa ja joogaa. Toiminut yrittäjänä 33 vuotta.