Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Fc Vapsi selvitti tiensä loppuotteluun – Ennen finaalia joukkueelle on tehty syksyllä ainoastaan yksi maali

Fc Vapsin 15-vuotiaiden poikien kausi alkaa olla enää loppuhuipennusta vaille. P15 Ykkösen finaali pelataan 30. syyskuuta Sastamalassa. Pitkä kausi alkoi viime syksynä, kun Vapsin 03-04 syntyneet pojat aloittivat valmistautumisen tulevaan kesäkauteen. Joukkue harjoitteli talvella neljä kertaa viikossa ja osallistui myös futsal-liigaan, jossa loppusijoitus oli viides. Kevään saapuessa harjoitukset siirtyivät ulos. Aluksi pelailtiin lumessa Hopun alakentällä, mutta tekonurmen sulettua pääsivät harjoitukset alkamaan toden teolla. Alkukausi oli pieni pettymys Sarjapelit alkoivat Ykkösessä huhtikuussa tasapelillä Fc Kangasala Punaista vastaan. Kevätkauden pelit olivat pientä alisuorittamista, mikä näkyi kevätsarjan sijoituksessa. Monet pelit olisivat olleet hyvinkin voitettavissa, mutta pienet asiat ratkaisivat pisteet vastustajille. –Alkukaudella näytti ihan hyvältä. Sitoutumattomuuden takia kevätkausi meni kuitenkin sen verran heikosti, että vaikka meillä olisi ollut mahdollisuus nousta Piiriliigaan, niin jouduimme pelaamaan täällä Ykkösessä, summaa joukkueen päävalmentaja Jouni Esko. Kevätkauden päätteeksi Vapsi selviytyi Ykkösen neljän parhaan joukkueen ylempään jatkosarjaan. Kaikki avainpelaajat eivät kuitenkaan olleet mukana tärkeissä otteluissa, ja Vapsi jäi lopulta kolmen pelin jatkosarjassa viimeiseksi. Vain yksi päästetty maali Syksyllä pelit olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta joukkueelle melko kevyitä. Ykkösen kärkipaikka napsahti sastamalalaisille maalieron turvin. Tasapisteisiin Vapsin kanssa päätyi HJS. Vapsi päästi koko syyssarjassa vain yhden maalin. Kovimmaksi vastustajaksi sastamalalaisille osoittautui sarjakakkonen HJS, jonka kanssa Vapsi pelasi 0-0 tasapelin Hämeenlinnassa. Luovutusvoitolla finaaliin Tampereen piirin P15 Ykkösen syyssarjan voitosta pelataan vielä neljän parhaan joukkueen kesken. Joukkueet muodostavat kaksi välierää ja välierien voittajat pelaavat finaalin. Vapsi sai omaksi välierävastustajakseen Tampereen Palloilijat, joka ei kuitenkaan halunnut lähteä Vammalaan pelaamaan. Ottelusta tuli Vapsille siis luovutusvoitto. Toinen välieräottelu pelataan HJS:n ja PaTon välillä. Vapsin finaaliottelu on 30. syyskuuta todennäköisesti Hopulla, koska keskuskentältä puuttuvat valot. Valmentaja Jouni Eskon mukaan joukkue lähtee hakemaan finaalista voittoa. –Kun joukkue näyttää, mitä on kauden aikana oppinut, niin sen pitäisi riittää. Jos ei riitä, niin sitten valmentaja vaihtoon, naurahtaa kauden aikana UEFA-B valmennuslisenssiä suorittava Esko. Kaudella tapahtui hienoa kehitystä sekä yksilö- että joukkuetasolla. P15-ikäluokassa pelasi aktiivisesti viitisentoista pelaajaa, joista osa oli 2004-syntyneitä. Joukkueessa oli mukana myös kolme valmentajaa ja huoltaja-joukkueenjohtaja. Kirjoittaja on Fc Vapsin P15-joukkueen pelaaja ja oli Tyrvään Sanomissa tutustumassa työelämään 17.-21. syyskuuta.