Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Onko tämä esine tuttu? – Varsinkin Keikyässä se oli kovassa käytössä

Elokuussa käynnistynyt Sastamalan seudun museon Jalkautuva museo -hanke on valinnut ensimmäiseksi kyläkumppanikseen Keikyän. Yhteistyössä Keikyän Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen kanssa talletetaan paikallista käsityöperinnettä tuleville sukupolville. Tallennettavaksi aiheeksi valikoitui sarvikampa eli ”Keikyän etsivä”. Yhdessä kyläkumppanin kanssa Sastamalan seudun museo kerää talteen muistoja, valokuvia ja muuta tietoa tähän esineeseen ja käsityöperinteeseen liittyen. Toiveissa on myös herättää vanha käsityötaito uudelleen henkiin nykytaitajien käsissä esimerkiksi sarvikamman valmistukseen liittyvien työnäytöksien avulla. Sarvikampoja ryhdyttiin valmistamaan alueella jo 1800-luvun alkupuolella, ja se on yksi vanhimmista käsiteollisuuden haaroista, joiden pohjalta Keikyästä myöhemmin muodostui maankuulu käsityöpitäjä. Keskellä maanviljelysvaltaista seutua käsityöläisyyttä ja ”sarvenkalskuttajia” ei aina katsottu hyvällä, sillä työväkeä tarvittiin myös pelloilla. Muiden käsityöläisten keskuudessa kammantekijöitä sen sijaan arvostettiin. Aiheen valinnalla halutaan nostaa esille Keikyän ainutlaatuinen käsityöperinne. – Toivotamme kaikki aiheesta kiinnostuneet mukaan tallennustalkoisiin, projektityöntekijä Mari Immonen sanoo. Hanke on osa Euroopan kulttuuriperintövuotta 2018. Rahoittajana toimii museovirasto. Hanke päättyy helmikuun lopussa 2019.