Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

"Huonosta työntekijästä on päästävä eroon" – Yrittäjä Veijo Hukkasen mielestä irtisanomissuojan keventäminen toisi paljon lisää työpaikkoja

Ammattiliitot vastustavat hallituksen aikomaa irtisanomissuojan heikennystä, koska pelkäävät sen johtavan työnantajan mielivaltaan, mutta mitä asiaan sanoo työnantajien edustaja? Sastamalalaisen Kalaneuvos oy:n toimitusjohtaja, muun muassa yrittäjäjärjestöissä elinkeinoelämää tarkastellut Veijo Hukkanen on vakuuttunut, että jos irtisanomissuojaa hieman heikennetään, sillä on suuri vaikutus työllisyydelle. Hukkanen muistuttaa, että Suomessa on 170 000 yksinyrittäjää. –Olen aivan varma, että lakimuutoksella on yhteiskunnalle suuri merkitys. Tuhannet yksinyrittäjät uskaltavat sen ansiosta palkata työntekijöitä. Nyt tilanne on se, että jos yksinyrittäjä tekee rekrytoinnissa virhevalinnan, hän joutuu suuriin vaikeuksiin. Hukkanen laskee, että vaikka irtisanomissuojan heikentämisen ansiosta Suomen 170 000 yksinyrittäjästä vähemmän kuin joka kymmenes palkkaisi työntekijöitä, silti 10 000–15 000 ihmistä saisi työpaikan. "Jarrutin, ettei työntekijämäärä mennyt yli 20:n" Veijo Hukkanen aloitti yksinyrittäjänä yli 40 vuotta sitten, mutta nyt hänen yrityksensä on Suomen suurin kala-alan toimija ja yritysrypäs työllistää 240 henkeä. Niinpä Hukkanen sanoo puhuvansa kokemuksesta. –Lakimuutoksen seurauksena tulisi yrityksiä, jotka vuosien mittaan palkkaisivat kymmeniä työntekijöitä, jotkut jopa satoja. Esimerkiksi nuoret pääsisivät helpommin työelämään. –Itsekin jarrutin monta vuotta, ettei yrityksen työntekijämäärä noussut yli 20:n, koska se toi yritykselle uusia velvoitteita. "On rankkaa, jos työntekijä ei tee töitään" Hallitus aikoo muuttaa työsopimuslain irtisanomisperusteita koskevaa kohtaa niin, että alle 20 hengen yrityksissä työntekijä voitaisiin irtisanoa nykyistä helpommin. Irtisanomisen perusteena voitaisiin pitää nykyistä vähäisempää työvelvoitteen laiminlyöntiä tai rikkomista. Työ- ja elinkeinoministeriön muistiossa puhutaan työnantajaan, työtovereihin tai asiakkaisiin kohdistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, ilmapiirin myrkyttämisestä, työtehtävien laiminlyömisestä ja työaikojen noudattamatta jättämisestä. Hukkasen mielestä huoli mielivaltaisista irtisanomisista on turha. –En minä ainakaan halua jees-miehiä ympärilleni. Ei yrittäjä palkkaa ihmisiä irtisanoakseen, vaan tekemään töitä hänen rinnallaan, mutta jos joku työntekijä myrkyttää ilmapiiriä eikä tee töitään kunnolla, se on yrittäjälle rankkaa ja kallista. Tällaisesta työntekijästä on päästävä eroon. Hallitus aikoo muuttaa työsopimuslain kohtaa, jossa säädetään irtisanomisperusteista. Alle 20 hengen yrityksissä työntekijä voitaisiin vastedes irtisanoa nykyistä helpommin, jos hän laiminlyö työvelvoitettaan tai käyttäytyy epäasiallisesti. Irtisanomisen perusteena voitaisiin pitää nykyistä vähäisempää työvelvoitteen laiminlyöntiä tai rikkomista. Työ- ja elinkeinoministeriön muistiossa viitataan muun muassa epäasiallisesta käytökseen, ilmapiirin myrkyttämiseen, työtehtävien laiminlyömiseen ja työaikojen noudattamatta jättämiseen. Hallitus pyrkii lakimuutoksella siihen, että pienet yritykset uskaltavat vastedes rohkeammin palkata työntekijöitä. Lakiesitys on menossa eduskunnan käsittelyyn marraskuussa. Ammattiliitot vastustavat irtisanomissuojan heikentämistä. Osa ammattiliitoista on julistanut ylityökiellon lakimuutoksen vastustamiseksi.