Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Oho, mikä porkkana! Arvaa, kuinka pitkä se on?

Jättiporkkana innostui kasvamaan pituutta Tuulikki Tuomisalon puutarhassa Kiikoisissa tänä kesänä. Hoikalla, mutta pitkällä porkkanalla oli mittaa peräti 32 senttimetriä. Porkkana oli kylvetty puutarhan laatikkoviljelyyn toukokuun puolivälissä. –Laatikossa kasvoi useita 20-senttisiä, mutta pulleampia porkkanoita. Tämä kasvoi ihan laatikon reunassa ja oli ainoa näin pitkä, Tuulikki Tuomisalo kertoo. Hän arvelee, että porkkana olisi voinut venyä pituutta enemmänkin. –Ilmeisesti oli tullut jo kova maa vastaan, koska porkkanan loppuosa oli kasvanut vaakatasoon. Hujoppiporkkana ehti kasvaa hyvässä maassa 4 kuukautta. Porkkana nostettiin 15. syyskuuta. –Lapsenlapseni Joose sen sieltä löysi. Oli pojalla silmät aika pyöreät, kun sitä minulle tuli näyttämään, Tuulikki Tuomisalo muistelee. Onko sinun puutarhassasi kasvanut tänä kesänä poikkeuksellisia, esimerkiksi erikoisen pitkiä tai isoja, kasveja? Lähetä kuva Tyrvään Sanomien toimitukseen sähköpostilla toimitus.tyrvaansanomat@almamedia.fi ja kerro muutamalla lauseella, missä kasvi on kasvanut ja mikä siinä on poikkeuksellista.