Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

"Tämä on maailman paras asunto" – Sastamalan viime vuoden suurin investointi valmistui, katso kuvakooste uusista tiloista

Ensin uutinen: Sastamalan Varilaan syyskuussa valmistunut Aarnokoti ei olekaan Aarnokoti. Kaupungin kehitysvammaisten asumisyksikkö tunnetaan edelleen nimellä Sepän kodit – samaan tapaan kuin silloin, kun yksikkö vielä sijaitsi Sepänkadulla Sastamalan keskustan tuntumassa. –Kyllä, nimi on sama, vahvistaa asumisyksikön esimies Anniina Mäntylä. –Aarnokodistahan on puhuttu koko ajan, mutta asukkaat saivat valita ja halusivat pitää vanhan nimen, Mäntylä sanoo. Mikään muu uudessa asumisyksikössä nimeä lukuun ottamatta ei olekaan kuin ennen. Sastamalan kaupungin viime vuoden suurin ja kallein investointi uudisti Sepänkadulla asuneiden kehitysvammaisten asumisolot kertaheitolla. Uusi 15-paikkainen yksikkö kaksinkertaisti jokaisen asukkaan henkilökohtaisen huonetilan ja mahdollisti jokaiselle oman wc- ja suihkutilan. Vanhassa Sepän kodissa asukkailla oli yhteissuihkut ja -vessat. Nyt omaa huonetilaa on jokaisella noin 26 neliömetrin verran. Tästä 4 neliömetriä on wc- ja suihkutilaa. Aikaisemmin huoneet olivat 10-12 neliömetrin kokoisia. Uudessa Sepän kodissa on myös moderni hälytinjärjestelmä, jonka avulla asukkaat voivat kutsua henkilökuntaa apuun. Mäntylä on lisäksi iloinen avarasta keittiö- ja oleskelutilasta, jonka voi jakaa siirtoseinällä pienempiin tiloihin. Tilan voi myös pitää isona ja järjestää siinä vaikka tanssit. Vielä sellaisia ei ole ollut. Uuteen asumisyksikköön muutti asukkaiden lisäksi tuttu henkilökunta, 12 työntekijää ja 1 oppisopimusopiskelija. Työntekijät saivat vaikuttaa tilaratkaisuihin jo suunnitteluvaiheessa. Asukkaat puolestaan saivat sisustaa itse huoneensa. "Vanha paikka? Ei me sinne kaivata" Muutto uuteen kotiin oli odotettu. Omiin huoneisiinsa pääsivät muuttamaan muiden muassa 5 vuotta kihloissa olleet Paula Vilén ja Pauli Tiensuu. Molemmilla on nyt omat huoneet, joiden ikkunoista sisäpihan läpi he näkevät toistensa huoneisiin. –Joka aamu me morjestellaan ikkunasta toisillemme, Vilén sanoo. Molemmat ovat enemmän kuin tyytyväisiä uuteen kotiinsa. –Mielellään tultiin sieltä vetoisesta paikasta pois. Oli kesä tai talvi, jatkuvasti siellä veti, Pauli Tiensuu muistelee entistä tilaa. Onko vanhasta paikasta mitään ikävä? –Ei. Ei me sinne kaivata. Tämä on maailman paras asunto! Kaupungin omistama kehitysvammaisten asumisyksikkö, joka korvasi valmistuttuaan käytöstä poistetun Sepänkadulla sijainneen yksikön. Sijaitsee Varilan koulun lähellä Pihlajakuja 1:ssä. Työntekijöitä on 12. Yövuorossa on 1, iltavuorossa useimmiten 3 ja aamuvuorossa 3-5 työntekijää. Asukkaita on 15. Asukkaiden ikä vaihtelee 25:stä noin 70:een. Rakennuksen kokonaisala on 950 neliömetriä. Oli Sastamalan kaupungin suurin investointi vuonna 2017. Kustannusarvio oli 2,2 miljoonaa euroa, josta 50 prosenttia tuli avustuksena Aralta. Rakennustyöt urakoi Astora-Rakennus Oy, sähkötyöt Tyrvään Sähkötyö Oy, putkityöt Putki-Petteri Oy, ilmanvaihtourakan Peltityö Lehtimäki Oy, sprinkleriurakan Lakeuden Sprinkleri Oy ja automaatiourakan DDC-Tekniikka Oy.