Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Kenen takapihalle se nuori ongelmineen mahtuu?

Joidenkin keikyäläisten reaktiot ovat täysin ymmärrettäviä, kun kyläkoulu lakkautettiin ja nyt sen paikalle suunnitellaan teini-ikäisten päihderiippuvaisten kuntoutuskotia. Ovatko paikalliset pikkulapset enää turvassa? Onko hoitokodin ovet lukittu? Miten käy asuntojemme arvon? Mielenterveysbarometrin mukaan ei-toivotuimpia ryhmiä naapuriksi ovat huumeiden väärinkäyttäjät, henkirikoksesta tuomitut ja alkoholistit. Suuri enemmistö suomalaisista ei haluaisi heitä naapurustoon. Tampereen yliopiston tutkijatohtori Veikko Eranti on muistuttanut, että asunnon arvo on selkeä väite, jota ei tarvitse perustella samalla tavalla kuin vaikkapa pelkoa vieraita ihmisiä kohtaan. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palvelukotien perustamisen vastustajat pelkäävät usein alueen asuntojen hintojen laskevan. Yle selvitti mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palvelukotien vaikutusta lähialueiden asuntojen hintoihin kahdeksalla paikkakunnalla vuosina 2009–2018, eikä merkittäviä eroja löytynyt. Ei minun takapihalleni -ajattelussa kaikki ikäväksi koettu muutos halutaan jonkun toisen takapihalle. Jos kaikki ihmiset ajattelevat samalla tavalla, niin pian meiltä loppuvat takapihat. Se yksittäinen nuori ongelmineen jää pelkkiin juhlapuheisiin, eikä saa apua. Taitaa olla niin, että konkreettiset toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi kuuluvat ihan samaan takapihasarjaan. Ovat ainakin toistaiseksi kuuluneet.