Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Kehitys kehittyy – sunnuntaipäivä Sastamalassa

MIELIPIDE Vietin viime lauantain perinteiseen hauskaan tapaan ystävien kanssa Ellivuoressa. Sunnuntaina aamupäivällä, erinomaisen aamiaisen jälkeen lähdin kauniissa syyssäässä ajelemaan kohti Tamperetta. Pitkässä ylämäessä ennen Nokiaa autoni kytkin levisi kolisten, ja matka päättyi metsäautotien liittymään. Siitä alkoi seikkailu. Hiljalleen ikääntyvä, Helsingin ydinkeskustassa asuva täti-ihminen oli erämaan vankina turvanaan vain kännykkä (ei äly). Muutamien ihmisäänien kanssa keskusteltuaan hän sai langan päähän hinausauton, joka oli sunnuntaina töissä. Se saapuikin parinkymmenen minuutin päästä valot iloisesti vilkkuen, kippasi tädin auton lavalle ja ajoi lähimpään merkkihuoltoon Sastamalan keskustan laidalle. Hinausautosta löytyivät vaivatta tiedot tädistä, hänen autostaan ja vakuutuksistaan sekä junien aikataulut, ja hinaus olisi vienyt tädin asemalle asti. Aikaa oli kuitenkin junan lähtöön useita tunteja, joten täti jäi ihmettelemään paikalle hiljattain noussutta jättiläismäistä Citymarketia, joka oli auki. Tarkemmin tutustuessa olivat avoinna myös apteekki, muotiliike, pitseria ja tietenkin pelialue. Kivan näköinen kahvila, ainoa palvelu, jota täti olisi kaivannut, sen sijaan oli kiinni sunnuntaisin. Seuraavaksi vuorossa oli junalipun hankinta. Paikallisella asemalla lippuja ei ollut myyty pitkiin aikoihin, ja tädillä oli käsitys, ettei niitä enää oikein saanut junistakaan. Ärrältä ehkä, mutta marketissa ei R-kioskia ollut. Puhelimella sai vaihvistettua, että sellainen löytyy kaupungin ydinkeskustasta. Vaihtoehdoksi jäi verkko, mutta kun sitä verkkoahan ei nyt mukana ollut. Poika löytyi kotoaan Stadista, hän lupasi hommata lipun ja lähettää sen tekstiviestinä kännykkään. Jos onnistuisi. Ensin kokeiltiin maksua pojan tililtä, mutta siellä ei tarvittavaa summaa ollut. Sitten yritettiin tädin tililtä, mutta tarvittavat pankkitunnukset olivat nekin kotona. Vaan Stockmannin luottokortillahan saa ostaa mitä tahansa, mistä tahansa, milloin tahansa, kotona ja kaukomailla. Tämä onnistui ja lipun tiedot tulivat kännykkään. Täti kasseineen päätti hyvissä ajoin ottaa taksin rautatieasemalle, olihan sinne matkaa 4–5 kilometriä. Taksin vanha numero ”ei ollut käytössä”, mutta numeropalvelusta löytyi uusi. Siihen vastasi nainen, joka ilmeisesti oli töissä sunnuntaisin. Tilasin häneltä kuljetuksen, mutta vastaus oli, ettei tänään ole Sastamalassa yhtään taksia töissä. Vähän löi tyhjää. Kysymykseeni, miten nyt tulisi toimia, ohje oli, että pitäisi soittaa suoraan jollekin yksityiselle taksikuskille. Sellaisia en tuntenut, joten ohje jatkui, että pitäisi etsiä verkosta, koska hänellä mitään nimiä ei ollut, eikä hän muutenkaan voinut auttaa millään lailla. Piste. Juuri sillä hetkellä marketin ovesta astui ulos energisen oloinen mies. Hänellä oli toisessa kädessään autonavaimet ja toisessa paketoimaton kaalinpää, joka rohkaisi minua puhuttelemaan miestä. Kerrottuani akuutista ongelmastani hän muitta mutkitta pyysi minua hyppäämään kyytiin ja sanoi hyvin voivansa pyörähtää aseman kautta. Asemalla olisi pelkkä kiitoskin riittänyt, mutta kun minulla sattui olemaan mukana kassillinen itse kirjoittamiani kirjoja, ojensin niistä yhden paikallishistoriallisen teoksen hänelle kiitokseksi. Paikalta poistuttiin molemmin puolin hyvillä mielin. Asemalle oli ilmestynyt sitten viime käynnin lippuautomaattikin, joka seistä tönötti asemalaiturin hiekalla paljaan taivaan alla, ilman minkäänlaista suojaa. Sen vierellä oli isokokoinen mainostaulu, joka vuolaasti selitti, miten helppoa ja hauskaa on ostaa matkaliput verkosta tai automaatista. Itse mietin mielessäni päiviä, jolloin asemalla sataisi ja myrskyäisi, olisi tulipalopakkanen ja hanget korkeat nietokset. Täti selvisi yllätystestistä olosuhteisiin nähden mallikkaasti. Sastamala sai nolla pistettä ja ansaitsee yhä maineensa tuppukylänä. (No, en ehtinyt kokeilla poliisia ja pelastuslaitosta, olisiko niistä ollut apua tässä tapauksessa.) Loppupäätelmä kuitenkin on, että tositilanteen sattuessa kohdalle hienoimmatkaan systeemit eivät välttämättä pelaa. Todellista apua voi saada vain toiselta ihmiseltä, ja paras valuutta on yhä edelleen ”oravannahka”. Muistetaan tämä. Marja-Liisa Rönkkö