Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Juuso-Matti Pajurannan kausi päättyi tekniikkamurheisiin – viimeisessä kilpailussa auton sisään tunkeutui palaneen öljyn katku

Trofeo Nazionale Abarth -sarjan kauden viimeinen kilpailutapahtuma ajettiin tänä viikonloppuna Italian Mugellossa. Monzassa jo hetkellisesti sarjajohtoon noussut sastamalalainen Juuso-Matti Pajuranta lähti Mugellon viikonloppuun sarjan toiselta sijalta. Pajuranta teki Mugellon perjantaina ajetuissa vapaissa harjoituksissa sekä aika-ajossa vakuuttavaa jälkeä ja oli nopein mies radalla molemmilla kerroilla. Lauantaina puolen päivän jälkeen vuorossa oli kauden toiseksi viimeinen kilpailulähtö, johon sastamalalainen lähti paalupaikalta. Pajuranta piti lähdössä paikkansa ja lähti vetämään letkaa. Muutaman kierroksen jälkeen radalle tuli turva-auto, ja kun jälleen vihreä lippu heilui merkkinä siitä, että rata on vapaa, alkoi sastamalalaisen auton moottori vetämään viimeisiä kilometrejään. Italian Cosimo Barberini sekä Andrea Mabellini tulivat sen jälkeen Pajurannan ohi, ja oli lopulta jopa pieni ihme, että sastamalalainen selvisi rikkoutuneella moottorillaan maaliin kolmantena. Sunnuntaina ajettuun toiseen kilpailuun tiimi vaihtoi autoon uuden moottorin, ja Pajuranta aloitti käännetyn lähtöjärjestyksen johdosta kuudennesta ruudusta. Tällä kertaa auton sisälle tunkeutui kuitenkin jo lämmittelykierroksella palaneen öljyn katku, joka johtui siitä, että mekaanikoilla oli moottoria vaihdettaessa jäänyt turbon paluuletku irti. Lopulta Pajuranta nitkutteli toisessa kilpailussa viallisella autolla ruutulipulle neljäntenä ja oli sarjan loppupisteissä kolmas. –Oman ajamisen kannalta kausi oli hyvä. Täällä Mugellossakin ajoin paalupaikan, mutta valitettavia tekniikkamurheita oli todella paljon. Ihan jokaista kilpailua en tietysti voittanut, mutta silti hävittiin todella paljon pisteitä teknisten ongelmien vuoksi, pettynyt Pajuranta kertoi kilpailun jälkeen.