Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sastamalaan avattiin uusi autokoulu, jossa ei pulpetteja tarvita – Autokoulu4Youn oppilaat suorittavat ajokortin osittain kotisohvalta käsin

Sastamalaan on avattu uusi autokoulu, Autokoulu4You, jonka kivijalka sijaitsee Marttilankadulla. Autokoulun perustaja – ja ainakin toistaiseksi ainut opettaja – on Sastamalassa asuva Ari Louhivuori , joka työskentelee samanaikaisesti Sataedun eli Satakunnan koulutuskuntayhtymän kuljetusalan kouluttajana naapurikaupunki Huittisissa. Sataedussa Louhivuori on ollut töissä liki 24 vuotta. –Ajatus oman autokouluni perustamisesta on muhinut päässäni jo pitkään, oikeastaan kaiken aikaa. Nythän on siinä mielessä hurja tilanne aloittaa, kun kukaan ei oikein tiedä, mihin autokoulu on ylipäätään menossa, mutta toisaalta murrokset luovat myös tilaisuuksia, Louhivuori näkee. "Aito kokemus voittaa aina simulaation" Autokoulun uudet tuulet näkyvät myös Louhivuoren yrityksessä. Autokoulu4You ei nimittäin järjestä perinteisiä oppitunteja, joissa oppilaat harjoittelevat liikennesääntöjä pulpetin takaa, vaan B-korttia tavoittelevat asiakkaat pänttäävät liikennesääntöjä verkossa – vaikka kotisohvalta käsin. –B-kurssin järjestäminen ei vaadi tätä nykyä toimistotilaa. Toki täälläkin voidaan opetusta järjestää, jos sitä kovasti kaivataan. Autokoulu4Youn kivijalka toimiikin Louhivuoren mukaan toistaiseksi pitkälti konkreettisena mainoksena. Mies itse päivystää paikan päällä vain perjantai-iltapäivisin sekä silloin, kun toimistossa järjestetään tulevien kurssien tiedotustilaisuuksia. –Kaikki ajo-opetus toteutetaan kuitenkin oikealla autolla, koska aito kokemus voittaa aina simulaation, Louhivuori huomauttaa. Myös ajo-opetus toimii joustavasti Sataedu-työnsä takia Louhivuori voi järjestää ajo-oppitunteja vain iltapäivisin ja iltaisin. Siinäkin Louhivuori kuitenkin painottaa joustavuutta. –Ajo-opetusta on mahdollista saada myös sunnuntaisin, eikä oppilaan tarvitse välttämättä tulla toimistolle ajotuntia varten, vaan hänet voidaan myös noutaa sopivalta etäisyydeltä. Muita opettajia Autokoulu4Youssa ei toistaiseksi ole, vaan Louhivuori on tehnyt lähestulkoon kaiken itse. Lisätyötä muodostuu siitä, että Autokoulu4Youn yhteydessä toimii myös Vuokraamo4You-niminen vuokraamo, jonka tarjonnassa on tällä hetkellä vain yksi pienkuormaaja lisälaitteineen. –Kesällä sain tehdä kaikennäköisiä töitä kuormaajalla, kun tuttavat kuulivat, että omistan sellaisen. Kyllä tässä on silti ainakin toistaiseksi ehtinyt myös nukkumaan, vaikka on monta rautaa tulessa, Louhivuori kertoo.