Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Miksi puhelinmyyjät soittavat muistisairaille vanhuksille? – "Eräs oli tilannut saman lehden kolmeen kertaan", ihmettelee vanhuksia auttava keikyäläinen Saini Peltonen

Saini Peltonen oli eräs äänekkäimmistä Sastamalan kaupungin vastustajista reilut kymmenen vuotta sitten. Hän oli yksi niistä valtuutetuista, jotka halusivat Äetsän jatkavan itsenäisenä. –Parempi olisi ollut, että pelkkä Keikyä olisi liittynyt Huittisiin. Vampulalaisten kanssa jutellessa on selvinnyt, kuinka tyytyväisiä he ovat Huittisiin. Keikyästä on lyhyempi käydä kaupassa Huittisissa kuin Vammalassa. –Vammalassa käyn vain lääkärissä ja joskus Citymarketissa. Peltosen mielestä juuri Sastamalan suuri pinta-ala on muodostunut sen kiroukseksi. –Tiet ovat kaupungin verisuonia ja niiden pitäisi olla paremmassa kunnossa. Lukiohan täältä vietiin pois ja nyt kuljetaan mopoautoilla. Ei sekään ole aina helppoa: eräs tyttö ei päässyt yhtenä päivänä mopoautolla lukioon, koska tie oli aivan peilijäässä. Peltonen kertoo seuraavansa tarkasti kunnallisten maksujen tasoa. Niissä Sastamalan on uutisoitu olevan Suomen kärkipäässä. –Se vaikeuttaa tänne muuttamista. Palvelutkin on saatava kuntoon. Uutta uimahallia hän ei kuitenkaan halua Sastamalaan. –Se nostaisi paljon veroäyriä ja kuitenkin kesäisin se olisi kovin vähällä käytöllä. Kritiikistä huolimatta hän sanoo toivovansa Sastamalalle kaikkea hyvää. Saini Peltonen toimi yli 20 vuotta kunnanvaltuutettuna Äetsässä ja hän oli erikoistunut sosiaali- ja perusturvapuolen asioihin. Niistä häneltä kysellään apua edelleen. Peltonen on huolissaan erityisesti kotona asuvista muistisairaista vanhuksista, joiden määrä lisääntyy jatkuvasti. –Minulla on vielä onneksi järki päässä, mutta vakavasti muistisairaat eivät saisi asua enää kotona. Ensihoitajat ovat sanoneet, että vanhuksen vuoteessa voi olla pissaa, kakkaa ja matoja. Vihoviimeistä on se, että puhelinmyyjät soittelevat muistisairaille. Eräs vanhus oli tilannut saman lehden kolmeen kertaan. Siinä on sitten melkoiset perumiset. Peltosen mielestä tietyn iän ylittäneille ihmisille pitäisikin saada lakiin markkinointikielto. Olemme yhtä mieltä siitä, että monet vanhukset ovat luonteeltaan liian kilttejä, koska sellaisiksi heidät on kasvatettu. Kiltti ei pyydä mitään, eikä myöskään saa mitään. Peltosen mukaan myös julkisessa edunvalvonnassa on ongelmia. –Julkinen edunvalvojahan on lähinnä kirjanpitäjä, jonka intressi on muuttaa kaikki rahaksi. Saini Peltonen sanoo, että hän on aina tuntenut huolta lähimmäisistä. Se tuli esiin myös hänen työurallaan pankissa. –Kai se on luonteessa. Pankissa näki ihmisten rahankäytön ja heidän tilanteensa. En esimerkiksi suositellut arvopapereiden ostoa sellaisille, jotka eivät ymmärtäneet rahojen menettämisen mahdollisuutta. –Liian suorasanainen olen aina ollut. On pitänyt oppia, ettei ihan kaikkea kannata ääneen sanoa. Miesasiakkaatkin kertoivat hänelle pankissa yksityisasioitaan. –Tiedän muuten tältä paikkakunnalta asioita, jotka on ihan pakko viedä hautaan. Saini Peltonen muutti perheineen Porista Keikyään vuonna 1962. –Olen siis tuontitavaraa. Silloin täällä oli muuten 11 pankkia ja laukkuteollisuus valloillaan. Muistan kysyneeni, että missä niitä laukkuja täällä tehdään. Minulle vastattiin, että on helpompi sanoa, missä ei tehdä, hän naurahtaa. Miten kuntapoliitikon ura alkoi? – Salosen Martta tuolta vastarannalta jäi pois, niin tulin hänen tilalleen. Kokoomuslainen Peltonen sanoo, ettei haluaisi kuulua mihinkään puolueeseen. –Ajan vain tavallisten ihmisten asioita. Toimi Äetsän kunnassa kokoomuksen valtuutettuna 24 vuoden ajan 1980-luvun puolivälistä lähtien. Pitkään jäsenenä sosiaali- ja perusturvalautakunnissa. Työura paikallisessa pankissa vuosina 1963-1996. Ensin PYP, sitten SYP ja lopuksi Merita. Syntynyt Nakkilassa vuonna 1938 ja muutti Keikyään vuonna 1962. Asuu voimalaitoksen naapurissa Kokemäenjoen rannassa. Ollut leskenä jo pitkään. Aviomies Aulis Peltonen kuoli vuonna 2003. Mies työskenteli pitkään Finnish Chemicalsin tehtaalla hallintotehtävissä. Täyttää 80 vuotta perjantaina 23. marraskuuta. "Tietyn iän ylittäneille pitää saada puhelinmarkkinoinnin kielto." Saini Peltonen