Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Lojer aikoo tehdä ison laajennuksen tehtaaseensa Putajantien varressa – Toimitusjohtaja Laine on vielä vaitonainen asiasta

Kiinteistö oy Vammalan Konepaja hakee suunnittelutarveratkaisua ja rakennuslupaa yli 3 000 neliömetrin laajennukselle nykyisen Lojerin päätehtaan lounaispuolelle Putajantien varressa. Kyseessä on todella olennainen laajennus, sillä Lojerin nykyiset tehdasrakennus ja konttori ovat kooltaan yhteensä 4 000 neliömetriä. –Tässä vaiheessa ei ole asiasta mitään kerrottavaa. Olemme päättäneet tiedottaa sitten kun sopiva hetki tulee. Pahoittelen salamyhkäisyyttä, sanoo Lojerin toimitusjohtaja Ville Laine . Sastamalassa Lojerilla työskentelee noin 80 ihmistä, mutta ainakaan tällä hetkellä ei ole suunnitelmia palkata lisää väkeä. Laineen mukaan päättynyt vuosi oli firman historian paras. Vuonna 2017 liikevaihto oli 19,5 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 1,2 miljoonaa euroa. Lojerin laajennushankkeessa on menossa naapurien kuulemisvaihe. Kuulutus ja julkisivukuvat löytyvät täältä .