Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Valtakunnallinen hoivajätti laajentaa Sastamalassa – Esperi Care osti ikäihmisten ja muistisairaiden hoivakodin Mouhijärveltä

Esperi Care on ostanut Sastamalassa Mouhijärvellä toimivan hoivakoti Iltalakodin koko osakekannan. Yritystä on pyörittänyt tähän asti lähes parinkymmenen vuoden ajan Sirpa Salminen. Hän on tyytyväinen löydettyään jatkajan toiminnalleen. – Olen kiitollinen asukkaille ja henkilöstölle näistä 19 vuodesta, että olen saanut tehdä tätä työtä. Olen myös tyytyväinen, että löysimme luotettavan kumppanin jatkamaan toimintaa, yrittäjä Sirpa Salminen sanoo Esperi Caren tiedotteessa. Yrityskaupassa Iltalakodin henkilöstö siirtyy Esperille vanhoina työntekijöinä. Esperi suunnittelee toiminnan kehittämistä edelleen Esperi on valtakunnallinen asumispalveluita ikääntyneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä vammaisille tarjoava yhtiö. Esperi Caren aluejohtajan Pia Panhelaisen mukaan yhtiö lähtee kehittämään Iltalakodin toimintaa edelleen. –Iltalakodissa on tehty erittäin tärkeää ja lämminhenkistä työtä. Näemme tässä hyvät lähtökohdat jatkaa toimintaa ja kehittää sitä edelleen. Tutkimme mahdollisuuksia toiminnan laajentamiseen alueella, Panhelainen sanoo. Iltalakodissa on 25 asiakasta ja 14 työntekijää. Liikevaihto on 1 000 000 euroa. Esperillä on 8000 asukaspaikkaa ympäri Suomen ja se työllistää 6300 henkilöä. Esperin liikevaihto viime vuonna oli noin 213 miljoonaa euroa.