Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Kouluverkko muuttuu, pitäisikö lähikoulualueidenkin?

Muutaman sastamalalaisperheen toive lasten yläkoulun käynnistä Mouhijärven sijaan Sylväällä puhuttaa Tyrvään Sanomien verkossa. Sastamalan sivistyslautakunta totesi viime viikolla, että kaupunki ei maksa lapsille kuljetusta Sylväälle, koska heidän lähikoulunsa on Mouhijärvellä. Sylväälle voi mennä, mutta omalla kustannuksella. Tämä on vuosia sitten tehty linjaus, jota lautakunta haluaa noudattaa. Verkkokeskustelussa linjaus on kyseenalaistettu. Keskustelun laajuus osoittaa kiistatta, että asialla on laajempaa merkitystä. 10-vuotias Sastamala on edelleen, ainakin osittain, aluerajojensa vanki. Yhtenä tekijänä lähikoulujen rajat määrittävät perheiden asiointia, kulkemista ja vaikkapa kaupungin joukkoliikenteen järjestämistä. Samaan aikaan kaupunki pyrkii lisäämään keskustan elinvoimaa ja halajaa kaupungin yhtenäisyyttä. Tästä syystä myös sisäisen joukkoliikenteen pitäisi toimia keskustaan ja pois. Päätöksenteon kannalta on ymmärrettävää, että linjauksia on tehtävä. Tarvittaessa niitä on oltava valmis myös muuttamaan. Sastamalan koulu- ja lukioverkkokin on muuttunut. Käynnistyvä palveluverkkoselvitys muuttanee kouluverkkoa edelleen. Ennen kuin selvitystä tehdään, olisikin syytä pohtia, ovatko lähikoulut ja niiden alueet nykyisellään toimivat. Koulun valinta ei ole kiinni vain kilometreistä, jos matka lähikouluun on joka tapauksessa kuljettava autolla tai jos liikenne-, työssäkäynti- ja harrastusyhteydet puhuvat muun puolesta.