Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sastamalan jättävä kirkkoherra Paavilainen: "Jos jäisin tänne 25 vuodeksi, varjot alkavat kasvaa suuriksi"

Torstai-iltana Tampereen Harjun seurakunnan kirkkoherraksi valittu Ari Paavilainen sanoo, että hän miettii tuoretta vaalitulosta ristiriitaisin ajatuksin. Paavilainen voitti kirkkoherranvaalin vain yhden äänen erolla Ulla Ruusukallioon . –Jos ajattelee Tampereen kirkkoherrajoukkoa, niin siellä on sellaisia iäkkäitä arvokkaita herroja. Sinne tarvittaisiin nainen joukkoon, mutta näin sitten kuitenkin kävi, Paavilainen toteaa. Hän on sopinut, että voi aloittaa uudessa virassaan Tampereella vappuna 2019. Virkaan vihkimispäivä olisi 3. toukokuuta. Siihen asti Paavilainen voi työskennellä Sastamalassa. Nyt hän kuitenkin odottaa vielä Harjun seurakunnan kirkkoherranvaalin valitusajan loppuun asti. Paavilainen muistuttaa, että Sastamalassa ensimmäisenä täytyy seurakunnan päättää tulevan kirkkoherran valintatapa. Onko se kansanvaali kuten ennenkin vai halutaanko, että kirkkovaltuusto valitsee uuden kirkkoherran. –Voi olla, ettei uusi Sastamalan kirkkoherra ole vielä toukokuun alussa valmis aloittamaan virassaan. Kirkkoherran valintaprosessi ei nimittäin ole mikään nopea läpihuutojuttu vaan prosessissa on monta vaihetta. Sastamalassa kirkkoherraa arvostetaan Paavilainen aloitti Sastamalan kirkkoherrana syyskuussa 2009. Silloin hän oli 42-vuotias. –Aika on mennyt kauhean nopeasti. Olen ajatellut, että juuri olen tänne Sastamalaan tullut. Suuri on se haikeus, luopumisen ja menettämisen kokemus, koska Sastamala oli sellainen paikka, jossa seurakuntaa ja kirkkoherraa arvostettiin tosi paljon. Varmaan tietynlainen arvon lasku monessa suhteessa tapahtuu. Jään kovasti Sastamalaa kaipaamaan ja kaiholla muistelemaan. Nämä ovat olleet hyvin antoisia vuosia. Hait kuitenkin toiseen seurakuntaan, vaikka mielestäsi tapahtuu arvon lasku? –Tehtävät ovat etusijalla. Jos täällä pitäisi olla vielä 15 vuotta, niin yhteensä 25 vuotta on pelottavan pitkä aika ja siinä tulevat ne varjot, jotka väistämättä taakseen jättää. Ne varjot alkavat kasvaa suuriksi. Tuntui helpommalta, että jos Harjusta jää eläkkeelle, niin 15-16 vuotta siellä on sekin pitkä aika. Mitä tarkoitat varjoilla, jotka alkavat kasvaa suuriksi? –Ihminen on tietynlainen ja tekee asioita tietyllä tavalla. Monesti muutos auttaa ja se on tehtävä. Paavilaisen mukaan ihmisen näkökulma voi kaventua vuosien myötä, vaikka asioihin on monia näkökulmia. –Tulee asioita, jotka alkavat hiertämään ihmisten kanssa ja muuten. Sastamala on tyypillinen sellainen paikka, jossa näin voisi tapahtua. Nyt on hyvä aika lähteä. Ei ole suuria vaikeuksia takana. Voi katsella näitä vuosia taaksepäin ja ajatella, että kiitos näistä vuosista. Sastamala on ollut kiva paikka minulle kirkkoherrana. Tykkään siitä kovasti. Arvon laskulla Paavilainen tarkoittaa myös Ala-Satakunnan lääninrovastin tehtävästä luopumista. –Siellä minusta ei todennäköisesti koskaan tule lääninrovastia. Kaikki tietävät Sastamalassa, kuka on täällä kirkkoherra. Harva tamperelainen tietää, kuka on Harjun seurakunnan kirkkoherra. Siinä on hyviä ja huonoja asioita. Työmatka Viljakkalasta lyhenee Ari Paavilainen on käynyt töissä Sastamalassa Ylöjärven Viljakkalasta, joten hänen työmatkansa lyhenee jatkossa noin 30 kilometriin. Harjun seurakunta on isompi kuin Sastamalan, siellä on yli 30 000 jäsentä. Kyseessä on Tampereen toiseksi suurin seurakunta. Se käsittää koko läntisen Tampereen Pispalaa myöten ja on perustettu vuonna 1937.