Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sastamalan kotien ystävällisyys ihastutti ja taloissa syntyi jonoja – Sastamalan joulutalot sai positiivista palautetta: "Kohteissa oli vaikea arvioida, olisiko tulijoita viisi vai 50"

Sastamalan kaupungin maaseutujohtaja Katariina Pylsy ei vielä pysty uskomaan, että urakka on ohi. Pylsyn ideoima ja organisoima ensimmäinen Sastamalan joulutalot -tapahtuma järjestettiin sunnuntaina. Mukaan avoimet ovet -tyyliseen päivään lähti alkujaan 66 kohdetta, joista noin viidesosa oli yksityiskoteja. Lisäksi tapahtumakävijät pääsivät vierailemaan kirkoissa, museoissa, yrityksissä, Äetsän vanhan voimalaitoksen konesalissa ja monissa muissa Sastamalan alueen mielenkiintoisissa rakennuksissa. –Haluan tukea paikallista yrittäjyyttä ja tällä saatiin hyvää julkisuutta Sastamalalle, Pylsy kertoo. Asukkaiden sydämellisyys keräsi palautetta Maaseutujohtajan sunnuntai päättyi vasta illalla kello kymmenen, jolloin hän ehti kotiin, kun viimeiset kohteet olivat sulkeneet ovensa kahdeksalta. Tänä aamuna hän huokaisi helpotuksesta katsottuaan tapahtumasta sadelleita palauteviestejä. –On huippua, että kukaan ei ole sanonut mitään negatiivista, Pylsy iloitsee. Kiitoksia tuli varsinkin yksityistalojen omistajien sydämellisyydestä ja siitä, että kodeissa todella otettiin vieraat avoimesti vastaan. –Ihmiset ovat suunnitelleet tapahtumaa syksyn ajan. Heidän innostus lähteä mukaan näkyi varmasti ulospäin kävijöille, Pylsy arvelee. Kävijöitä oli ainakin osassa kohteita monta sataa Kohteiden joukossa olleissa yrittäjissä oli niitä, jotka pelkäsivät päivän tuoton jäävän vaivaan nähden liian pieneksi. Etukäteen oli vaikea arvioida yleisömenestystä. –Nyt heiltä on tullut viestiä, että palkkarahat saatiin moninkertaisina, ja hyvä, että pidettiin liike auki, Pylsy sanoo. Ainoastaan kolme tapahtumaan ilmoittautunutta kohdetta perui lopulta mukana olonsa. Yksi näistä oli joulutalojen nettisivuillakin peruuntumisesta ilmoittanut Villa Royal. Tapahtuman kävijämäärästä ei vielä ole tietoa. Pylsy sanoo laittavansa mukana olleille kohteille kyselyn aiheesta tiistaina. –Wanhalla-Harsulla kävi arvion mukaan noin 600 henkilöä, ja Vammalan seuratalolla 400–500, hän antaa alustavia esimerkkejä kävijöiden kiinnostuksesta joihinkin rakennuksista. Yksityisautoilla liikkuneiden tapahtumavieraiden lisäksi Sastamalan kohteita tultiin kiertämään myös pikkubussilla Kristiinankaupungista ja tavallisella bussilla Raumalta. Tapahtuman jatko epävarma Ruokaa tarjonneet paikat olivat erityisesti vierailijoiden mieleen. Jonojen syntymistä silti harmiteltiin ja ihmeteltiin varautumattomuutta kävijämäärään. –Kohteissa oli vaikea arvioida, olisiko tulijoita viisi vai 50. Sitäkin tapahtuman Facebook-sivuilla kummasteltiin, että kun kaikkialla piti myydä jotain. Heittäisin pallon ihmettelijöille, että päästäisivätkö he yleisöä kotiinsa ihan ilmaiseksi, kun vierailun jäljetkin on itse siivottava, Pylsy kommentoi. Joulutaloille ei kaikesta hyvästä huolimatta näillä näkymin ole tulossa jatkoa. –Tämä oli sen verran iso rumba ja vaatii kovaa markkinointia. Sosiaalisessa mediassa täytyy olla koko ajan läsnä, jos haluaa tapahtuman onnistuvan. Voin tosin sanoa jo jouluaattona eri tavalla, mutta nyt en ole vielä palautunut, Pylsy summaa. Sastamalan Wanhat talot silti järjestetään jälleen 18. elokuuta. –Siinä ei vielä ole mukana yhtään taloa, mutta alan pian kerätä niitä, toimelias nainen toteaa.