Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

VaLePa juhli näyttävästi yhdessä 320 vieraan kanssa – Ilta tiivistyi liigajoukkueen ex-kapteenin sloganiin: "Ei oo mua, on vaan me"

VaLePan vuoden 2014 kultajoukkueen kapteeni ja passari Antti Esko nosti sastamalalaisten huulille lauseen, jota on sittemmin toistettu lukemattomia kertoja niin torijuhlissa kuin juhlapuheissakin. VaLePan 40-vuotisjuhla keskiviikkoiltana Vexve Areenalla ei tehnyt tähän poikkeusta. Seuran toiminnassa alusta asti mukana ollut kansanedustaja Arto Satonen kertasi symbolista slogania juhlapuheessaan. Hän muistutti, että vaikka VaLePa on kasvanut muutaman miehen kyläjoukkueesta kansainvälisesti tunnetuksi lentopallo-organisaatioksi, seuran juuret ovat edelleen Sastamalan Vammalassa. –VaLePa on suuri, mutta se on silti osa kotiseutuamme. VaLePa on meidän DNAssamme. Ja kun VaLePa voittaa, se on kuin itse voittaisi. Tai oikeastaan enemmän, koska silloin me kaikki voitamme yhdessä, Satonen hehkutti. Satonen nosti puheessaan esiin monet seuran tähtihetket, mutta myös vaikeat kaudet. VaLePan historiaan kuuluvat muun muassa seuran ensimmäiset eurocup-pelit vuoden 1992 SM-pronssin jälkeen. Yksi niistä pelattiin Sylvään salissa Moskovan Dynamoa ja seitsemää olympiavoittajaa vastaan. Tulosta ei tarvinnut jännittää. –Venäläisten hyppysyötöt nousivat VaLePan nostajilta suoraan kattoon. Illan ilon hetki oli se, kun kentän lyhin mies VaLePan passari Timo Mäkelä torjui yksin yli 210-senttinen venäläisen keskihyökkääjän. Kirkkaana Satonen muisteli myös vuoden 2012 ensimmäistä Suomen mestaruutta ja sen jälkipelejä. –Kauan vielä sen jälkeen, kun joukkue oli jo lähtenyt juhlimaan voittoaan muualle, me VaLePan seuraihmiset, fanit, talkoolaiset ja kaikki, joille seurasta on tullut vuosien varrella kuin oma perhe, vain halasimme siellä toisiamme. Piskuinen VaLePa, joka oli vahva kasvattajaseura, mutta vuosikausia joutui rimpuilemaan yltääkseen playoffeihin ja ylipäätään pysyäkseen sarjassa, oli Suomen paras. Me olimme saavuttaneet jotakin suurta, mitä valtaosa meistä ei olisi ikinä uskonut tapahtuvan, Satonen tunnelmoi ja kostutti useammankin kuulijan silmäkulmat. Kaupungin tervehdyksen VaLePan juhlaan toi kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg. Juhlailta päättyi seuratoimijoiden muistamisiin ja Hateles-yhtyeen esiintymiseen. Yhtyeen solistina lauloi VaLePa Respect -palkinnolla hetkeä aikaisemmin palkittu VaLePan pitkäaikainen valmentaja Harri Lehtimäki.