Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Säästöpankit tiedottivat fuusiostaan – "Kiikoisissa säilyy konttori, aukioloaikoja tarkastellaan koko pankissa", sanoo Huittisten Säästöpankin toimitusjohtaja

Huittisten Säästöpankki kasvaa entistä isommaksi rahoitusalan toimijaksi Lounais-Pirkanmaalla ensi vuonna, kun 111 vuotta itsenäisenä toiminut Kiikoisten Säästöpankki sulautuu isompaan Säästöpankkiryhmän pankkiin. Pankit tiedottivat fuusiostaan maanantaina. Sulautuminen toteutuu ensi vuonna touko- tai kesäkuun aikana pankkien isännistöjen vahvistettua fuusion. Kiikoisten Säästöpankin toimitusjohtajan Sami Iltasen mukaan pankki haluaa sulautumisella turvata ja laajentaa pankkipalveluita pankin nykyisellä toiminta-alueella – Sastamalan lisäksi Porissa, Ulvilassa ja Kokemäellä. Muutoksiin pienen pankin pakottaa muun muassa se, että kuluttajien käyttäytyminen ja tarpeet muuttuvat yhä nopeammin. –Turvataksemme kattavat pankkipalvelut asiakkaillemme tulevaisuudessa, katsoimme, että aika sulautumiselle on nyt otollinen, toteaa Iltanen. Onko ratkaisu pankille pakollinen? –Pankki on hyvässä kunnossa, joten sellaista pakottavaa tarvetta sulautumiselle ei ole, Iltanen sanoo. Hän myöntää, että pitkään jatkunut matala korkotaso on kuitenkin tiukentanut pienen pankin ansaintamahdollisuuksia. –Tulevaisuudessa kulut eivät tule ainakaan pienenemään, sillä digitalisaatioon pitää investoida ja viranomaispuolen vaatimukset sekä sääntely tiukkenevat. Pienellä työntekijämäärällä viranomaisvaatimusten täyttäminen on haastavaa. Iltanen siirtyy fuusion myötä vastaamaan Huittisten Säästöpankin yritys- ja maatalousasiakasliiketoiminnasta. Toimitusjohtajan lisäksi Kiikoisten Säästöpankissa työskentelee 3 pankkialan asiantuntijaa. He siirtyvät vanhoina työntekijöinä Huittisten Säästöpankkiin ja jatkavat ainakin toistaiseksi Kiikoisten konttorissa. Myös Iltasen toimipaikka pysyy Kiikoisissa. Konttori säilyy Kiikoisten Säästöpankin asiakkaille fuusio ei tuo suuria muutoksia. Pankin kaikki asiakkuudet siirtyvät Huittisten Säästöpankkiin ja palvelut jatkuvat automaattisesti ennallaan. Huittisten Säästöpankin toimitusjohtaja Toivo Alarautalahti toteaa, että Kiikoisten Säästöpankin nykyinen konttori Kiikoisissa säilyy. Entäpä konttorin aukioloajat, muuttuvatko ne? –Tähän emme osaa ottaa vielä kantaa. Aukioloaikoja joudutaan tarkastelemaan koko pankin osalta ja asiakkaiden tarpeet säätelevät tätä, Alarautalahti sanoo. Hän muistuttaa, että esimerkiksi Vammalan, Porin ja Huittisten konttorit palvelevat asiakastarpeiden mukaan jo iltaisin. Maatalous- ja yritysasiakkaiden rahoitusmahdollisuudet kasvavat Lupaako fuusio Kiikoisten Säästöpankin asiakkaalle kenties jotain uutta? Pankkien toimitusjohtajat toteavat, että entistä enemmän asiantuntemusta on luvassa ainakin lainopillisissa asioissa, yritys- ja maatalouspuolella sekä sijoittamisessa ja varainhoidossa. –Erityisesti alueen maatalous- ja yritysasiakkaiden rahoitusmahdollisuudet kasvavat ja varainhoito- ja lakipalvelut tulevat osaksi palveluvalikoimaa, Alarautalahti sanoo. Huittisten Säästöpankilla on tällä hetkellä 5 konttoria. Vuonna 2017 pankki sulki konttorinsa Ulvilassa, Kiikassa ja Kokemäellä. Sulkemisen yhtenä syynä oli Alarautalahden mukaan se, että Ulvilasta ja Kiikasta asiakasliikenne suuntautui jo pitkälti muihin konttoreihin Vammalaan ja Poriin. Hän arvioi, että Kokemäen Kauvatsalta pankkiasiointia voi fuusion myötä ohjautua myös Kiikoisten konttoriin. Huittisten Säästöpankki kasvaa fuusion jälkeen lähes 60 työntekijän pankiksi. Kiikoisten Säästöpankki on ollut Osuuspankin lisäksi toinen Kiikoisten alueen kahdesta itsenäisestä pankista. Myös Kiikoisten Osuuspankissa valmisteltiin fuusiota OP Sastamalan kanssa tänä vuonna, mutta tämä kariutui toistaiseksi Punkalaitumen Osuuspankin vetäydyttyä kolmen pankin sulautumisesta. Perustettu vuonna 1877. Palveluihin kuuluvat muun muassa henkilöasiakas-, varallisuudenhoito- sekä yritys- ja maatalousliiketoiminta. Pankilla on fuusion jälkeen kuusi konttoria, jotka sijaitsevat Kiikoisissa, Sastamalan keskustassa, Huittisissa, Porissa, Eurassa ja Säkylässä. Pankilla on noin 27 000 asiakasta. Tase on noin 400 miljoonaa euroa ja luotonanto noin 315 miljoonaa euroa. Pankin hallinnoimat asiakasvarat ovat lähes 500 miljoonaa euroa.