Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Mielipide: Kännykät ja pukukisa pois Linnan juhlista – Ensi vuonna Yle voisi järjestää kauneimpien tennistossujen äänestyksen

Saimme taas katsella viime torstaista juhlaa, mikä keräsi parhaimmillaan noin 2,5 miljoonaa katsojaa töllöttimien viereen. Kolme asiaa tuli mieleeni. Ensiksi, ensi kerran näin, miten arvokkaat kutsuvieraat ottivat kännykkäkuvia kavereistaan ja itsestään. Se oli pieni joukko, mutta ajatelkaa, jos ensi vuonna on esimerkiksi sata ihmistä niissä hommissa! Kännykät pitäisi kieltää ja ottaa pois, kun tarkastetaan kutsukortti ja henkilökortti. Tosin kyllä kutsuttavilla olisi oltava järkeä päässä sen verran, että se kännykkä jäisi kotiin, vai mitä? Toiseksi, se pukukilpailu herättää paljon keskustelua ja arvostelua. Tuntui, että Ylellekin kisa oli tärkein asia. Väliaikatilanteita näytettiin ruudussa kuin hiihtokilpailussa. Minusta Jenni Haukio olisi pitänyt jättää tämän kisan ulkopuolelle. En usko, että hän on kovin innostunut joutuessaan tahtomattaan "kilpailemaan" kutsuvieraittensa kanssa. Tasa-arvovaltuutettu voisi puuttua asiaan ja vaatia esimerkiksi komeimman miehen valintaa ensi vuoden vastaanotolle. Mitenkähän vammalalaiset kansanedustajat pärjäisivät siinä kisassa? Kolmanneksi, ensi vuonna Yle voisi järjestää myös kauneimpien tennistossujen äänestyksen. Tänä vuonna sen olisi voittanut nyrkkitähti Gustafsson, mutta jos ensi vuonna on mukana sata muuta tennarikävijää, tuntuisiko mukavalta? Nyt joku sanoo, että nämähän ovat vain hupihommia. Mutta ovatko? Jussi Lehtinen