Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

VaLePan toiminnanjohtaja Kladnosta: "Pitäisi olla mahdollisuudet" – Huippujoukkue Kemerovonkin vierailua jo pohdittu

VaLePa pelaa CEV cupin kahdeksan parhaan joukkoon pääsystä tsekkiläistä Kladno VCZ:n joukkuetta vastaan. Ensimmäinen osaottelu joukkueiden välillä on vielä ennen joulua 20. joulukuuta Tsekissä. Suomessa joukkueet kohtaavat tammikuun 16. päivä. Ennakkotietojen mukaan Kladno on tasokas joukkue, mutta voitettavissa. –Valmennus on tutustunut joukkueeseen. Sen mukaan meillä pitäisi olla mahdollisuudet voittaa, kommentoi VaLePan toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie. VaLePan joukkue matkustaa Tsekkiin keskiviikkona 19. joulukuuta ja palaa Suomeen perjantaina 21. joulukuuta. Lauantaina 22. joulukuuta edessä on vielä sarjapeli Hurrikaania vastaan. Toisen osaottelun joukkueet pelaavat 16. tammikuuta Sastamalassa. Jos Kemerovo, niin... Kotiyleisö suuntaa ajatukset mielellään jo kohti seuraavaakin kierrosta. Jos VaLePa nimittäin selvittää tiensä jatkoon, seura kohtaa suurella todennäköisyydellä Tuomas Sammelvuon Kemerovon. Seurajohdossa on pohdittu jo tätäkin vaihtoehtoa. Jos joukkue etenee seuraavalle kierrokselle, seura on miettinyt pelitapahtuman viemistä myös Vexve Areenaa isompaan pelihalliin. Kaurto edelleen kipeä, seura odottaa lisätietoa VaLePa varmisti jatkopaikkansa CEV cupin 16 parhaan joukkoon viime viikon tiistai-iltana. Pelistä olivat sairastelujen vuoksi poissa niin Markus Kaurto , Niko Suihkonen kuin Daniel Jansen Van Doorn (JVD). Heistä jälkimmäinen kuntoutui tosin pelikuntoon sunnuntain kotipeliin Savo Volleyta vastaan. –JVD:n kunto on parempaan päin. Hän pystyy jo harjoittelemaan, Arve-Talvitie kertoi tiistaina. Markus Kaurto sen sijaan ei ole pelikuntoinen. Hän sairastui marraskuun lopun Itävallan matkalla ja on ollut vuodelevossa tästä lähtien kotona. Arve-Talvitien mukaan Kaurto on edelleen poissa joukkueen kokoonpanosta. Sairauden syytä hän ei kommentoi. Myöskään siitä, kuinka pitkästä sairauslomasta on kyse, seuralla ei ole tässä vaiheessa tietoa. –Varmaan lähiviikkoina saamme tästä lisää tietoa, Arve-Talvitie sanoo. "Varmaan …lähiviikkoina saamme tästä lisää tietoa." Hanna Arve-Talvitie …keskitorjuja Markus Kaurton kunnosta