Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Opiston kirjoittajat vinkkaavat: Pihaleikeistä jäämieheen ja yhdenlapsenpolitiikkaan

Sastamalan Opiston kirjoittajat arvostelivat tämän syksyn uutuuskirjoja ja kaivoivat kirjahyllyjensä kätköistä esiteltäviksi kirjoja, jotka ovat tehneet vaikutuksen ja jääneet mieleen. Pihaleikkejä Outolan tapaan Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu pihalla. Otava 2012. Oletko unohtanut, miten tehdään oikea hiekkakakku tai lumienkeli? Ei hätää, nyt Outolan veljekset neuvovat sen sinulle. Sastamalassa asuvien Havukaisen ja Toivosen Tatu ja Patu -kirjat ovat monelle lapsiperheelle tuttuja. Outolan Tatu ja Patu kertovat kirjassa suomalaisista pihaleikeistä. Kirja kertoo hauskoin havaintokuvin pihan ja leikin tarkoituksen. Outo käsikirja kaikesta kivasta, mitä pihalla voi tehdä kesällä ja talvella. Tutut leikit saavat Outolan veljesten seurassa uusia ulottuvuuksia: voit oppia 22 tapaa käyttää tikkuja, keppejä, käpyjä ja heiniä. Kirja on hauska lukea lapsen kanssa, vaikka ei leikkejä leikkisikään. Tatun ja Patun ilmeikkäät havaintokuvat ja kommellukset saavat lukijan hymyilemään ja nauramaan. Käsikirja sopii kaikenikäisille. Sisko-Terttu Saarinen Jäämiehen kasvutarina Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen. Siltala 2018. Kari Hotakainen on julkaissut 13 romaania, runokokoelmia, lasten- ja nuortenkirjoja sekä näytelmiä ja kuunnelmia. Kimi Räikkösen kasvutarina on hänen ensimmäinen ei-fiktiivinen kirjansa. Sen käännös- ja julkaisuoikeudet on myyty 56 maahan. Formula 1 -sarjan maailmanmestari, suomalainen Kimi Räikkönen on tunnettu nimellä ”Jäämies”. Hän puhuu vähän, mutta sanat elävät lööpeissä kautta maailman. Hotakainen kertoo, että Räikkönen ei lapsena puhunut, hän viihtyi äidin sylissä. Kolmevuotiaana hänet vietiin lääkärintarkastukseen, mitään vikaa ei löytynyt. Kun puhe tuli, poika hylkäsi äidin sylin, kulki kovaa ja teot voittivat sanat. Perheen isä harrasti autoja, tunsi tekniikkaa, opetti ja kannusti molempia poikiaan niiden pariin. Koko perhe eli mukana, rahat käytettiin menopeleihin ja kilpailumatkoihin. Veljekset innostuivat mikroautoista. Vähitellen autot muuttuivat nopeammiksi. Räikkönen eteni urallaan Formula 1-sarjaan asti. Räikköselle ystävät merkitsevät paljon. Hän onnistui saamaan hyvät managerit ja sponsorit. Mikä sovittiin, se piti, eikä kaikesta aina kirjoitettu sopimuksia. Kädenpuristus riitti. Samoin periaattein hän toimii edelleen. Räikkönen kertoo, että nuoruusvuosina alkoholi ja juhliminen hallitsivat ajoittain elämää. Kohdattuaan Mintun, elämänsä rakkauden, hän rauhoittui ja avioitui uudestaan. Heillä on kaksi lasta, Robin ja Rianna. Perhe asuu Sveitsissä. Lasten kanssa leikkiessään isältä pulppuaa puhetta. Hotakainen pohtii urheilua humoristisesti. Teksti on tiivistä, kaikki turhat sanat on karsittu. Kimin vähäpuheisuus ja kirjailijan teksti sopivat erinomaisesti yhteen, samoin heidän huumorinsa. Kirjassa on paljon valokuvia Kimin ja perheen elämästä. Kirja ei skandaaleilla mässäile. Vaikka kirja on todentuntuinen, Kimin yksityisyys säilyy. Loppuun on kerätty Kimin kuolemattomia lausahduksia haastattelutilanteissa. Ajoittain ajallinen poukkoilu tekstissä häiritsi minua, nykyhetki ja takaumat sekoittuivat. Silti kirja on nautittava lukukokemus. Kristiina Korpela Virityksiä nuorten maailmasta Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä. Karisto 2018. Monipuolinen sastamalalaiskirjailija Jukka-Pekka Palviainen on sijoittanut uusimman nuortenromaaninsa tapahtumat Raumalle, nuoruutensa kotikaduille. Virityksiä on ajatuksia herättävä, nuorten maailmaa hyvin kuvaava teos. Valtteri joutuu sairaalaan ja huonekaveriksi hän saa Einarin, joka on sodan aikana joutunut lähtemään perheensä kanssa evakkoon. Einarin lapsenlapsi Amanda käy tervehtimässä ukkiaan. Romaanissa seurataan Valtterin ja Amandan tutustumista toisiinsa. Romaanin tarinaa kerrotaan kahdesta eri näkökulmasta, Valtterin ja Amandan. Tekstissä on käytetty monenlaisia kirjoitustyylejä. On muun muassa suoraa kerrontaa, dialogia, vlogipostauksia ja puhelinviestejä. Ne elävöittävät tekstiä, kuten myös nuorten käyttämä puhekieli. Valtteri tuntuu aluksi ylimieliseltä ja ärsyttävältäkin nuorukaiselta. Hänen onnettomuudellaan alkava kertomus muuttaa tuota mielikuvaa vähä vähältä. Amanda pitää netissä humoristista videoblogia. Erilaista tunnelmaa vlogiin luovat Einari-ukin lapsuusmuistot sotavuosilta. Valtteri ja Amanda alkavat pikkuhiljaa juttelemaan toisilleen sairaalahuoneessa. Einari koittaa saada heitä kiinnostumaan toisistaan naljailemalla heille. ”Tervetuloa sukuun”, hän sanoo Valtterille aina silloin tällöin. Amanda alkaa saada vihapostia vloginsa vuoksi ja saa Valtterilta apua sen kirjoittajan etsimisessä. Amandan ja Valtterin kaverit alkavat ystävystyä heidän esimerkkinsä kannustamina. Virityksiä on paitsi mopoissa, myös ihmissuhteissa. Kirjassa käsitellään nuorten ystävyyssuhteita ja rakastumisia realistisen oloisesti. Uskon, että monen nuoren on helppo samaistua kirjan henkilöihin. Palviaisella on hieno kyky kirjoittaa nuorille heidän omalla kielellään. Luen varmasti hänen aikaisemmatkin nuortenkirjansa. Irmeli Knuutti Historia ja dekkari lyövät kättä Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä. Otava 2015. Virpi Hämeen-Anttila herättää taitavasti henkiin Suomen ja etenkin 1920-luvun Helsingin kirjassa Käärmeitten kesä . Hämeen-Anttila on syntynyt 1958 ja hän on hyvin tuottelias kirjailija. Ennen kirjailijanuraansa hän toimi kääntäjänä. Käärmeitten kesä on Hämeen-Anttilan toinen Karl Axel Björk -dekkari. Myöhemmin sarjaan on tullut lisää kirjoja. Olen lukenut Björk-sarjan ensimmäisen dekkarin Yön sydän on jäätä . Pidin siitä ja se sai tarttumaan tähän kirjaan. Kiinnostuin kirjasta myös siksi, koska olen ollut kuuntelemassa Hämeen-Anttilaa Pukstaavissa. Hämeen-Anttila loihtii hienosti dekkarissa esiin vanhan Helsingin. Jo pelkästään tämä tarkka historian kuvailu on sellaista, että se saa monet ihmiset tarttumaan kirjaan. Moni on verrannut näitä dekkarikirjoja Agatha Christieen. Se on osuva vertaus, hän on mielestäni Suomen Agatha Christie. Vanhan naisen kuolema ja hävinnyt arvokas kaulakoru sekä oudot testamenttiin lisätyt perinnönsaajat antavat lähtölaukauksen tälle mukaansatempaavalle dekkarille. Vielä kun tapahtuu toinen outo kuolema, herää epäilys onko liikkeellä myrkyttäjä. Kirjan nimi on hyvä, se kuvaa osuvasti pääkonnaa, joka myrkyttää uhrejaan. Hän on tämän kirjan katala käärme. Mutta millainen henkilö saa myrkytyskuolemat näyttämään luonnollisilta? Suosittelen lukemaan tämän kirjan, jos sinua jäi askarruttamaan, kuka tämä kavala käärme on? Onko hän rahanahne, vai mikä muu voi olla motiivi, miksi hän tappaa viattomia uhrejaan? Jukka Jussila Odottajasta äidiksi Anna-Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita. Into 2016. ”Äidit ovat arjen sankarittaria paitsi ne, jotka ovat juhlan”. Tähän lauseeseen kiteytyy Anna-Elina Isoaron runokokoelma Rakkautta ja vasta-aineita. Kokoelma on jaettu viiteen lukuun, joista jokainen muodostaa oman, äitiyteen liittyvän pienoismaailmansa. Runot käsittelevät naisen matkaa odottajasta äidiksi. Mitä kaikkea sen varrelle mahtuukaan? Odottajaksi ei tulla sormia napsauttamalla. Raskausaika ei ole helppo, hyvin raskaita asioita saattaa tapahtua. Keskenmenotkaan eivät ole harvinaisia. Synnytys taasen on aivan omanlaisensa kokemus. Voiko siihen lopulta valmistautua? Lapsen tultua maailmaan läheisten tukiverkkoa tarvitaan. Huoli pienestä nyytistä varjostaa äitiyden tuoretta onnea. Viimeistään teoksen luettuaan havahtuu ymmärtämään, ettei lapsia hankita, eikä äidiksi ryhdytä vain päättämällä niin. Lapsi on vanhemmilleen elämän antama lahja. Kaikki eivät suinkaan tätä lahjaa saa. Isoaron teksti on rikasta ja elävää, osittain räväkkää. Yksityinen tematiikka muuttuu runoilijan käsissä yleiseksi. Paitsi lyriikan ystäviä, kannustan ehdottomasti tulevia isiä tarttumaan kirjaan. ”Viimeinen ehtoo, kun teitä on kaksi. Kehto vartoo kolmatta…” Kalle Virta Elämän ääniä etsimässä Jukka-Pekka Palviainen: Ääniä rappukäytävässä. Karisto 2018. Ääniä rappukäytävässä kertoo yksinäisestä taloyhtiön hallituksen puheenjohtajasta Paul Katajasta, joka on ollut tähän asti kirjapainossa töissä, vaikka on koulutukseltaan filosofian lisensiaatti. Hän on totinen ja päättäväinen työasioissa, mutta muuten arka ja vetäytyvä. Työttömäksi jouduttuaan Paul keskittyy taloyhtiön asioihin ja sen asukkaisiin, koska muutakaan tekemistä ei ilmaannu. Työvoimatoimiston järjestämillä kursseilla Paul tutustuu uusiin ihmisiin, ja huomaa oman elämänsä tyhjyyden. Paulia ei niinkään kiinnosta työnhaku, vaan naiset. Jostain syystä hän on kuitenkin edelleen sinkku, sitoutumiskammoinen yksineläjä ja haaveilija. Paulin äiti on mukana tarinassa, mutta ei ole hänenkään elämänsä hyvällä mallilla. Paulin lapsuus on ollut rakkaudeton, sen todenpitävyyttä vahvistetaan äidin merkillisillä tempauksilla sekä menneisyydessä että nykyhetkellä. Päähenkilö on selvästi joutunut kohtaamaan keski-iän kriisin, jonkinlaisen avuttomuuden tunteen: miten tätä elämää pitäisi elää? Kuitenkin hetkittäin tuntui koomiselta, kun aikuinen mies puhuu äidin vaihtuvista miesystävistä, että he ovat isäpuolia. Kai se oli Paulin tarve pitää epätoivoisesti kiinni perheidyllistä, jota hän ei itsekään tahtonut saada aikaiseksi. Kirjan nimi Ääniä rappukäytävässä sai minut odottamaan enemmän ovenavauksia ja ääniä: kyse on kerrostalosta. Kirjailija tarjoaa kuitenkin lukijalle melkoista huvitusta Korttanaisen remuavasta kolmilapsisesta perheestä, joka aiheuttaa Paulille jatkuvia harminaiheita. Herra Korttanainen kuvataan hupaisana patajuoppona, jonka kanssa Paul käy työllistymistä edistävillä kursseilla. Paul osoittaa olevansa tarmokas taloyhtiön päätöksentekijä yrittäessän selvittää mystisiä varkauksia, mutta yksityiselämässään hän takertuu mielikuvissaan joka ikiseen tapaamaansa tyttöön yläasteelta yliopistoon ja työvoimatoimiston ohjaajiin. Lopulta taloyhtiöön muuttaa Päivikki, jonka lempinimi on mystisesti Veronica, ja hän tulee muuttamaan Paulin elämän. Salaisuus paljastuu kirjan lopussa. Kirja alkoi siitä että taloyhtiöön asennettiin valvontakamerat vanhusten kotiin tehdyn murron jälkeen. Kirja päättyy siihen kun rouva Korttanainen innostuu puhumaan valvontakameralle, mikä ei kuitenkaan nauhoita ääntä. Minusta nämä kaksi asiaa sitovat hienosti yhteen kirjan sanoman kukkakimpuksi, joka on kuin Irwinin rentunruusu: elämää kannattaa elää! Anita Lietepohja Tyttöenergiaa fantasian maailmassa Sarah J. Maas: Lasipalatsi. Gummerus 2017. Lasipalatsi (Throne of Glass) on Sarah J. Maasin vuonna 2012 (suomennettu 2017) ilmestynyt Throne of Glass fantasiasaagan avausosa. Kirjan päähenkilö on 18-vuotias salamurhaaja Celaena Sardothien. Hän on päätynyt orjaksi suolakaivoksille, mutta eräänä päivänä Celaena saa tilaisuuden lunastaa takaisin vapautensa. Hänen tehtävänsä on päihittää 23 salamurhaajaa, varasta ja soturia, joiden kanssa hän kilpailee Kuninkaan Miekka -tittelistä. Kilpailun edetessä Celaena hankkii pari liittolaista, kuninkaallisen vartioston kapteenin ja kaukaisen maan prinsessan, mutta linnassa lymyää jotain pahansuopaa ja kilpailu muuttuu selviytymiskamppailuksi. Hänen on käytävä taisteluun pahuutta vastaan. Onko taikuus kuitenkaan kadonnut valtakunnasta? Halusin lukea tämän kirjan, koska olin kuullut siitä paljon kehuja ja sattumalta huomasin sen paikallisen kirjaston hyllyssä. Luettuani takakannen tekstin kiinnostukseni lisääntyi ja halusin lähteä matkalla Adarlaniin, jonne kirjan tapahtumat suurimmilta osin sijoittuvat. Lasipalatsissa minua kiehtoo se, että päähenkilö on nuori nainen. Useimmissa fantasiakirjoissa päähenkilöt ovat miehiä ja suurin osa muistakin kirjojen hahmoista on miehiä. Tämä kirja tuo mukavaa vaihtelua tavanomaisesta poikkeavalla päähenkilöllä ja myös sillä, että kyseessä ei ole tyypillinen neito pulassa -tarina vaan Celaenalla on voimaa taistella vastaan ja pärjätä miesten maailmassa. Tarinan edetessä Celaena huomaa, että kaikki eivät pelaa sääntöjen mukaan ja haluamansa eteen on oikeasti taisteltava. Hän ei vain tiedä, onko voitto lopulta kaiken vaivan arvoista. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka pitävät fantasiakirjoista ja haluavat jotain uutta genreen tai niille, jotka eivät ole koskaan lukeneet fantasiakirjoja, mutta pitävät kirjoista, joissa on vahva naispäähenkilö. Ken tähän kirjasarjaan jää koukkuun, häneltä ei lukeminen heti lopu. Throne of Glass -saagaa on suomennettu kolme kirjaa, mutta englanniksi niitä on ilmestynyt jo seitsemän osaa, viimeisin lokakuussa 2018. Nina Hildén Päättymätön evakkomatka Maija Asunta-Johnston: Punapukuisen naisen talo. WSOY 1999. "Annan itselleni luvan unelmoida, ihan vähän vain. Arki ja työ vetävät minut kyllä taas maan kamaralle." Tähän kirjan toteamukseen kirjailija kiteyttää elämänasennettaan. Maanviljelijä-kansanedustaja-perheeseen syntynyt Maija Asunta-Johnston lähti työn perässä Wieniin ja toimi YK:n alaisen Kansainvälisen Atomienergia-järjestön palveluksessa eläkeikäänsä asti. Kirjailija oli pitkään unelmoinut ostavansa pienen talon puutarhoineen. Sellainen lopulta löytyi Unkarin Varbalogista. Sinne Asunta-Johnston ajoi joka viikonloppu yksin, lastensa tai ystävien kanssa.Talossa ja puutarhassa löytyi korjattavaa ja uusittavaa. Ystävällisten naapurien avulla ja neuvoilla kaikki saatiin pikkuhiljaa kuntoon. Aina elämä ei ollut Unkarissa seesteistä, milloin ikkunasta tuli kivi sisään tai apumies perheineen yllättäen valloitti kodin. Punapukuisen naisen talo on koottu kirjailijan pitämistä päiväkirjoista vuosina 1994−1997. Samaistan itseni kirjan päähenkilöön, sillä olen itsekin kulkenut vuosia kahden talon väliä. Kaipuu on sinne, missä ei ole sillä hetkellä. Ainaista puuhastelua molemmissa paikoissa riittää. Naapurit ja ystävät ovat kultaakin arvokkaampia. Punapukuisen naisen talo on mielenkiintoista luettavaa ja se tutustuttaa leppoisasti muiden maiden elämänmenoon. Anja Korpiaho Kirpun matka maailman ääriin Jukka Itkonen: Kirpun matka maailman ääriin, Otava 1999. Jukka Itkonen (s. 1951) on monipuolinen taiteilija. Hän on kirjoittanut lukuisten lastenkirjojen lisäksi runoja, novelleja ja näytelmiä. Hän on tehnyt paljon sanoituksia ja käännöstöitä. Itkonen on toiminut myös kuvittajana. Hyväuskoisen ja uhmakkaan pienen kirpun vaellustarina saattelee lukijan hyvin kauniilla tavalla elämänviisauksien äärelle. Matkallaan maailman ääriin pieni kirppu kohtaa pelottavia hetkiä, mutta myös kiertotähden kirkkaan loisteen. Kuuluisuudesta innostunut kirppu ei huomaa ympärillään hääriviä onnenonkijoita ja tulee helposti petetyksi ja huijatuksi. Kirppu on kuitenkin onnekas kohdatessaan myötätuntoisen ja viisaan siilin. Tämän huilusta helähtävä sävelmä kääntää kirpun taivalluksen kohti kotia. Kirpun paluumatkaa siivittävät siilin opettavaiset ja kannustavat sanat kiertotähden valaistessa sen öistä polkua. Kirpun tarina sopii hyvin niin lasten kuin aikuistenkin luettavaksi. Taivaankappaleiden ja eläinten avulla avautuvat myös kanssakulkijoidemme mielenkiintoiset roolit. Kukapa ei olisi kohdannut kiertotähteä, joka valaisee polkuamme hetken singahtaen aamun koitteessa kiertoradalleen. Kauniisti ja runollisesti polveilevaan kertomukseen ja soljuviin sanoihin sisältyy paljon ymmärrystä ja viisautta. Jukka Itkosen kieli on kuvailevaa ja maalauksellista. Hän ripottelee tekstiinsä sopivasti lämmintä huumoria. Suosittelen tarttumaan tähän laadukkaaseen lukuelämykseen. Kirja on kotoisa viivähdys kauniin ja verkkaisen kerronnan pariin hektisessä ja seikkailuntäyteisessä maailmassa. Kerttu Salonen Ruudinkeksijät makuuhuoneissa Mari Manninen: Yhden lapsen kansa. Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret. Atena 2016. ”Varoitus: Tätä kirjaa lukiessa voi välillä kuristaa kurkkua. Itkin joskus itsekin, kun kirjoitin yhdeksää seuraavaa lukua”, Mari Manninen, Tietokirjallisuuden Finlandia-voittaja 2016 aloittaa kirjansa. Teos kuvaa Kiinassa vuosina 1980−2015 harjoitettua yhdenlapsenpolitiikkaa, sen syitä ja seurauksia. Kiinalainen syntyvyydensäännöstelyohjelma on ollut maailman tiukin. Länsimaissa Kiinan harjoittama säännöstelypolitiikka näkyy adoptoituina kiinalaislapsina, lähinnä tyttöinä. Toimittaja Mari Manninen on haastatellut kirjaansa varten tavallisia kiinalaisia. Haastatellut ihmiset ovat kokeneet vapaaehtoisia abortteja, pakkoabortteja (etenkin, jos sikiö on ollut tyttövauva), sterilointeja ja pakkosterilointeja. Luvatta syntyneitä lapsia on jouduttu salaamaan ja sen seurauksena heille on vaikeuksia saada yhteiskunnan jäseneksi kelpuuttavaa asuinpaikkaoikeutta. Vauvojensa hylänneiden vanhempien haastateltavaksi saaminen on ollut työlästä. Myöskään perhesuunnittelusta vastanneet viranomaiset eivät antaneet haastatteluja omalla nimellään. Perhesuunnitteluviranomaiset edustavat valtiovaltaa, joka tunkeutui jokaisen kiinalaisen kotiin, päätti lapsiluvusta ja jopa riisti luvattomia lapsia vanhemmiltaan. Hämmästyttävän monet haastateltavat kuitenkin sanovat ymmärtävänsä tehdyt toimenpiteet, koska kiinalaisia on yksinkertaisesti liikaa. Mari Manninen on asunut Kiinassa monta vuotta. Hän osaa taustoittaa hyvin haastattelujensa sisältöä. Surulliset tarinat liitetään Kiinan historiaan, vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään ja kulttuuriin. Kiinan valtiolla on nyt yhdenlapsenpolitiikkansa huonosti ennakoidut seuraukset edessään: ”pikkukeisarien” vaimonsaantivaikeudet ja kasvava varattoman vanhusväestön osuus. Kirja kannattaa lukea ja pohtia samalla yhteiskunnassa vallitsevien arvojen ja taloudellisten realiteettien vaikutuksia ihmisoikeuksiin. Mikä oikeuttaa yhteiskunnan kerta toisensa jälkeen syyllistymään kollektiiviseen julmuuteen jäseniään kohtaan? Anneli Raatikainen