Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Tontti Hyrkin pellolla odottaa yhä rakentajaa – Joko Pirkanmaan Osuuskauppa lämpenee?

Liikenneaseman tontti Hyrkin pellolla Vammalassa odottaa yhä rakentajaa. Vaikka Roismalan alue on vilkastunut Citymarketin tulon jälkeen, ei halukkaita tulijoita ole ollut. Sastamalan kaupungingeodeetti Arto Vuorijärvi sanoo, että alueella ei ole varauksia, mutta kyselyjä tulee silloin tällöin. –Aina välillä joku sitä kysyy, mutta konkreettisiin toimenpiteisiin kyselyt eivät ole johtaneet. Mikä on tilanne nyt? Takavuosina Pirkanmaan Osuuskauppa oli kiinnostunut liikenneaseman paikasta Hyrkin pellolla. Se kuitenkin veti suunnitelmansa pois. Entä mikä on tilanne tällä hetkellä? Joko Roismalan risteys kiinnostaa, kun asiakasvirrat alueella ovat kasvaneet? –Tällä hetkellä Pirkanmaan Osuuskaupalla ei ole aktiivisia suunnitelmia ABC:n osalta Sastamalassa, sanoo toimialajohtaja Anna Mari Koutroukides . Kokonaan hän ei ajatusta kuitenkaan tyrmää. –Kaikki on mahdollista. Eihän sitä tiedä, vaikka alue alkaisi uudelleen kiinnostamaan. Miksi Roismalan risteys ei kiinnosta? –Se on ihan hyvä paikka, mutta ei erinomainen. Lähiliikenne Sastamalassa ei riitä. –Kolmenkulma on hyvä esimerkki siitä, millaisella paikalla ABC- aseman tulisi sijaita. Se tavoittaa hyvin sekä lähiliikenteen että ohikulkijat. Hyvä syy pysähtyä Ratkaisevaa ei toimialajohtajan mukaan ole se, kuinka paljon on ohikulkuliikennettä, vaan se, mitä varten tien päällä ollaan. –Jos kotiin on kaksi kilometriä matkaa, autoilija ei välttämättä poikkea enää liikenneasemalla, vaan menee suoraan kotiin. Liikenneaseman pitää olla sellaisella paikalla, jossa ihmisillä on hyvä syy pysähtyä. Koutroukides sanoo, että Pirkanmaan Osuuskauppa keskittyy Sastamalassa tällä hetkellä S-marketin kehittämiseen. Lisäksi hän mainitsee, että Pirkanmaan Osuuskaupalla on takana isot investoinnit, kuten Nokian Prisma ja Puisto-ravintola Tampereella. –Ensi vuosi vedetään henkeä ja sitten katsotaan taas uusin silmin, Koutroukides sanoo.