Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

"Ihmiskunnan loppu on lähellä"

Ei muurainkaan, hilla, lakka, saati vaarain, vaapukka, vattu. Ei myöskään karpalo tai mesimarja. Minun maani on mieltymykseni mukaisesti puolukka. Muuan sotaveteraanivanhus sanoi jokin aika sitten televisiossa Suomea ihanaksi maaksi. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, paitsi että tyytyisin kuitenkin kaiken kattavaan epiteettiin hyvä. Suomi on hyvä maa. Mutta jos haluaisin provosoida, sanoisin että Suomi on paras, parempi kuin mikä tahansa muu maa. Olemme pohjoismainen hyvinvointivaltio, mitä on pidetty saavutettuna etuna ja kunnioitettavana sellaisena. Tähän asti ainakin. Tästä eteenpäin tilanne voikin olla sitten jo toinen, sillä vaikka olemme pieni kansakunta, kulutamme maapalloa, sen luonnonvaroja enemmän kuin enimmät muut. Ja todennäköisesti maapallo kostaa jo muutaman sukupolven kuluessa, ihmiskunnan loppu on lähellä. Lopun edelläkin olemme kuitenkin kadun aurinkoisella puolella. Joutunemme siirtymään rannikoilta sisemmäksi niemellämme, mutta emme sentään huku, niin kuin monet paratiisisaaret. Emme myöskään kuivu, kuten laajat alueet telluksellamme. Makeaa vettä riittää, vaikka järvemme ovatkin matalia. Olemme säästyneet ja säästynemme vastakin pahimmilta luonnonmullistuksilta: maanjäristyksiltä, tulivuorenpurkauksilta, tulvilta, hirmumyrskyiltä. Ehkä jopa kohtalokkaimmilta kansainvaelluksilta, sodilta kenties. Vaan ansaitsemmeko tämän maan? Olemmehan sen suhteen kiittämättömiä, tyytymättömiä, tympeitä. Puolustustahtommekin näyttäisi hiipuvan. Samoin väkilukumme on hiipumaan päin. Onnemme – meidät on rankattu maapallon onnellisimmiksi – on viime kädessä kiinni siitä, pystymmekö pysymään sovussa keskenämme edessä olevina niukkoina aikoina, osaammeko jakaa niukkuutemme tasan ja pystymmekö kätkemään onnemme onnenonkijoilta, joita tulee riittämään. Toivottavasti emme liehuttaneet siniristiämme aiheetta.