Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Ajoneuvoyhdistelmän jarruista lähtenyt palo pääsi leviämään rakenteisiin Sastamalassa – "Lämpöä oli vielä 130 astetta"

Ajoneuvoyhdistelmä syttyi palamaan Sastamalassa maanantaina illansuussa Sastamalantiellä. Tarkempi palopaikka oli muutama sata metriä Pyhän Olavin kirkon kohdalta Häijään suuntaan. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Risto Salonen kertoi iltakuuden aikaan, että palo pääsi leviämään eristeiden kautta yhdistelmän takaosan seinään niin, ettei alkusammutus tuottanut tulosta. Sitä yrittivät niin kuljettaja kuin poliisikin. –Kuljettaja sai nupin irrotettua. Lastissa oli sahanpurua, joka ei kuitenkaan syttynyt palamaan, vaan palo eteni eristeissä. Kukaan ei loukkaantunut. Voi olla, että tulipalo lähti ylikuumenemisesta, sillä lämpöä oli vielä 130 astetta jarrurummussa, kun sen äsken mittasimme, Salonen kertoi. Poliisi ohjasi paikalla liikennettä reilun tunnin. Yhdistelmä hinataan pois paikalta illan aikana.