Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

Kevytautot tulevat jo ensi vuonna, uusi laki hyväksyttiin eduskunnassa

Eduskunta on hyväksynyt lain, joka mahdollistaa tavallisten henkilöautojen muokkaamisen niin kutsutuiksi kevytautoiksi. Laki astuu voimaan 1. marraskuuta 2019. Eduskunnassa 167 äänesti lain puolesta ja 12 sitä vastaan. Uusi liikkumisen muoto on tarkoitettu erityisesti 15–17-vuotiaille. Kevytautot olisivat henkilöautoista muutettuja T-luokan ajoneuvoja. Kevytautoja saa kuljettaa AM-kortilla kuten mopoautojakin. Kevytautojen maksiminopeus on 60 km/h. Kevytautolla ei kuitenkaan saa ajaa moottori- tai moottoriliikennetiellä. Kevytautoksi voi muuttaa vain varsin uusia henkilöautoja. Muutoksen kevytautoksi voi tehdä sellaisiin henkilöautoihin, jotka on otettu käyttöön vuoden 2014 jälkeen. Kevytautoksi ei jatkossakaan saa muuttaa sellaista henkilöautoa, jonka käyttöönottovuoden päättymisestä on kulunut yli 10 vuotta. Lain vastustajat ovat pelänneet, että lakimuutoksen seurauksena onnettomuuksien määrä lisääntyy. Kannattajat ovat taas perustelleet asiaa sillä, että nykyaikainen henkilöauto on rakenteeltaan ihan toista kuin lasikuidusta ja alumiinista työstetyt mopoautomallit. Lue myös: Testasimme, mitä tapahtuu, kun painaa nopeusrajoitetun Audin kaasupolkimen pohjaan – Tavallisen henkilöauton muuttaminen "mopoautoksi" on helppoa, mutta onko siitä haittaa moottorille?