Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

"Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Sastamalassa tapahtuisi, jos asukkaat saisivat äänestää kaupungin nimestä"

Sastamalan kaupungista tulee aivan pian 10-vuotias, mutta Vammalan, Mouhijärven ja Äetsän yhteiselon lisäksi moni muu suomalainen kuntaliitos viettää samaa merkkipäivää ensi vuoden puolella. Vuonna 2009 tehtiin nimittäin kaiken kaikkiaan 32 kuntaliitosta. Esimerkiksi Euraan liitettiin Kiukainen, Huittisiin Vampula, Raumaan Lappi, Ouluun Ylikiiminki ja Varsinais-Suomen Saloon Halikko, Kiikala, Kisko, Kuusjoki, Muurla, Perniö, Pertteli, Suomusjärvi sekä Särkisalo. Varsinais-Suomessa tehtiin muitakin kuntaliitoksia silloin. Esimerkiksi Länsi-Turunmaan kaupunki syntyi, kun Parainen, Nauvo, Korppoo, Houtskari ja Iniö lyöttäytyivät yhteen. Nimi Länsi-Turunmaa jäi kuitenkin jo parin vuoden päästä historiaan. Saaristolaiset eivät olleet päässeet aikaisemmin yhteisymmärrykseen siitä, millä nimellä uutta kaupunkia pitäisi kutsua, ja Länsi-Turunmaa oli valittu nimeksi valtiovarainministeriön päätöksellä. Seurasi äänestys, jossa saaristolaiset vaativat, että kaupungin nimeksi muutettaisiin Parainen. Asia eteni kaupunginvaltuustoon, ja pian tienviitoissa luki tosiaan Parainen, ei enää Länsi-Turunmaa. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Sastamalassa tapahtuisi, jos asukkaat saisivat äänestää kaupungin nimestä samalla tavalla kuin Länsi-Turunmaalla. Olisiko enemmistö Sastamala-nimen kannalla, vai voisiko esimerkiksi Tyrvää nousta vaalien ääniharavaksi? Myös Merimasku, Rymättylä ja Velkua luopuivat nimistään kuntaliitosvuonna 2009 ja alistuivat aurinkokaupunki Naantalin siipien suojaan. Siellä kuntaliitos oli kuulemma onnenpotku. "Realiteetit ovat tärkeämpiä kuin identiteetti", sanoi rymättyläläinen mies, kun kysyin Rannikkoseutu -lehden haastattelussa, häiritseekö häntä olla tätä nykyä naantalilainen. Ei häiritse, sillä kuntaliitos – eli Naantalin tuki – on mahdollistanut Rymättylässä sellaisia ponnistuksia, joihin pienen saaristolaiskunnan omat hartiavoimat eivät olisi miehen mukaan riittäneet. Viemärit ja pumppaamot on uusittu, ja asukasluvultaan Mouhijärven Hyynilääkin pienemmän entisen Velkuan kunnan koulu saneerataan uuteen uskoon. Myös yhteydet ovat parantuneet melkoisesti, kun Turun edullinen joukkoliikenne ulottuu kuntaliitoksen myötä saaristoon saakka. Eipä liene siis yllätys, ettei yksikään haastattelemani rymättyläläinen parjannut kuntaliitosta. Yksi kysymyksistäni oli, onko Naantalin keskusta jyrännyt pienet liittolaisensa, mutta sitä oli turha udella. Saaristolaiset nimittäin sanoivat, että Naantali on vain auttanut heitä – ja että palvelut ovat edelleen paikoillaan. ""Realiteetit ovat tärkeämpiä kuin identiteetti", sanoi rymättyläläinen mies.