Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Maneesien ja muiden isojen hallien turvallisuus tarkistettava viimeistään nyt – Sastamalan rakennustarkastaja: "Yhtään huomautusta ei ole tullut"

Useiden isojen hallikiinteistöjen turvallisuus ja rakenteiden kestävyys pitää tarkistaa viimeistään tänä keväänä. Kyse on lain velvoittamasta tarkastuksesta, joka kyseisten kiinteistönomistajien pitää tehdä viimeistään 1. huhtikuuta 2019 mennessä. Sastamalan kaupungin rakennusvalvonta muistuttaa kiinteistönomistajia määräajan lähestymisestä. Rakennustarkastaja Raija Rintalan mukaan vastuu on rakennusten omistajilla, ei esimerkiksi kaupungilla. Vähintään 1000 kerrosalaneliötä ja laaja jänneväli Hallikiinteistöjen turvallisuustarkastukset perustuvat vuonna 2015 voimaan tulleeseen lakiin laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista. Laissa on tarkat määritykset siitä, millaisten rakennusten turvallisuus on arvioitava. Pääsääntöisesti on tarkastettava rakennukset, joissa on laajarunkoinen, vähintään 1000 kerrosalaneliön osa ja joissa kattokannattajien jänneväli on vähintään 15 tai 18 metriä riippuen siitä, ovatko kattokannattajat paikalla valmistetut vai tehdasrakenteiset. Tarkastettavia kiinteistöjä voivat olla esimerkiksi isot myymälärakennukset, urheilu-, vapaa-ajan- ja virkistystoimintaan tarkoitetut rakennukset sekä maatalouskiinteistöt. Rintala muistuttaa, että tarkastusvelvollisuus ei koske uusia rakennuksia, joille on myönnetty rakennuslupa huhtikuun 2015 jälkeen. "Yhtään ilmoitusta ei ole tullut" Sastamalan rakennusvalvonnassa ei ole tilastoa siitä, montako kyseisen lain tarkoittamaa hallikiinteistöä kaupungissa on. Rintalan mukaan varmaa kuitenkin on, että niitä on. Kuka kiinteistön rakenteiden turvallisuuden arvioinnin voi tarvittaessa tehdä? –Henkilön pitää olla riittävän pätevä rakennesuunnittelija ja koulutukseltaan vähintään rakennusinsinööri. Henkilö ei voi kuitenkaan olla sama, joka on suunnitellut rakennuksen, Rintala sanoo. Jos tarkastuksessa ilmenee huomautettavaa, arvioijan pitää ilmoittaa tästä kaupungin rakennusvalvontaan. Sastamalan rakennusvalvontaan ei ole toistaiseksi tullut yhtään huomautusilmoitusta kyseisten kiinteistöjen rakenteiden turvallisuudesta. Rintala ei osaa arvioida sitä, kuinka paljon kaupungin alueella on tarkastuksia tehty ja kuinka paljon niitä on tekemättä. Laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista löytyy kokonaisuudessaan täältä. Lain voimaan tuloa edelsi muun muassa Laukaassa vuonna 2013 tapahtunut ja yhden henkilön kuolemaan johtanut maneesin romahtaminen. Heti tämän jälkeen tarkastukset tehtiin myös muun muassa Sastamalassa KT-Tallin maneesissa.